Borderlands 2:een on kohdistettu korkeita odotuksia, mutta sen ensimmäiset tunnit vaikuttavat jokseenkin varovaisilta. Ensifiilis on kuin jatkaisi ensimmäisen pelin pelaamista. Hilpeä robotti Clap-Trap, joka ei osaa itseään juuri ilmaista, ottaa pelaajan vastaan. Rahjustin läpi lumisten maisemien ilman erityisiä kykyjä, ankeaa asetta puristaen. Tehtäviä jakeli Sir Hammerlock, villieläinasiantuntija, joka oli kuin pöllitty suoraan Afrikan savanneilta. Ymmärrän, että yksinkertaisella alulla toivotetaan uudet pelaajat tervetulleeksi, mutta alku tuntui auttamatta melko tylsältä.
Nämä ensimmäiset tunnit eivät kuitenkaan paljasta, kuinka Pandora on muuttunut viime näkemästä. Aloituksen rauhallisempi tahti on itse asiassa ensimmäinen merkki siitä, että Gearbox on tällä kertaa antanut pelin tarinalle enemmän aikaa avautua.
Kaikki alkaa avautua Sanctuaryssä. Western-leffoista inspiraationsa ammentava kaupunki on täynnä omalaatuisia persoonallisuuksia, romuisia koneita, räikeitä valomainoksia ja taustamusiikkia, joka vaatii relaamaan. Moxxi, Zed, Marcus, Tannis ja joukko muitakin tuttuja on päätynyt pikkukaupunkiin, ja näiden monet tehtävät nostavat peli-ilon ja toiminnan tahdin heti uudelle tasolle.
Gearbox Softwaren kiire ensimmäisen pelin kehittämisessä tuntui tehtävissä, jotka koostuivat lähes kokonaan suoraviivaisesta vihollisten ammuskelusta ja tavaroiden keräilemisestä. Tällä kertaa tehtäviin on todella panostettu. Niiden kirjoa on laajennettu, ja ennen kaikkea parantunut tarinankerronta sitoo niitä nyt yhteen ja saa ne laajentumaan yllättäviin suuntiin.
Tehtävä voi alkaa rahtijunan suistamiselta kiskoiltaan, mutta toimintaan sekoitetaan kotitekoisten pommien vääntämistä, kieroutunut pikku tytön kostoretki sekä yllättäviä juonenkäänteitä. Välillä taas harrastetaan soluttautumista pizzalähetiksi naamioituneena, mutta päädytäänkin lopulta viemäreihin taistelemaan kilpikonnankilpiä selässä kantavia vihollisia vastaan. Cowabunga!
Seurasipa sitten tarinan päälinjaa edistäviä tehtäviä tai lukuisia sivupolkuja, on niiden laatu parantunut niin huimasti, ettei ensimmäistä Borderlandsia voi enää oikein kuvitella pelaavansa. Myös hahmot ovat huomattavasti monipuolisempia.
Ensimmäisessä pelissä tuntui aina siltä, että kaikki neljä hahmoa oli suunniteltu yksinpelikampanjaan. Toki nämä saattoivat tiimipelissä auttaa toisiaan, mutta synergiat harvemmin nostivat iskuvoimaa mainittavasti. Borderlands 2:n kehittäjät ovat selvästi opiskelleet MMO-genreä, ja nyt esimerkiksi Maya panostaa aluevaikutuksiin Salvadorin täyttäessä tankin roolin. Salamurhaajan virkaa tekevä Zero voi puolestaan tehdä valtavaa vahinkoa yhdelle viholliselle, Axtonin toimiessa jokapaikanhöylänä. Jokaisen hahmon kolme erillistä kykypuuta eroavat nyt toisistaan paljon aiempaa enemmän.
Axton voi panostaa omiin voimiinsa vahinkopotentiaalin kasvattamiseksi, mutta tämä voi myös tehdä vihollisia alttiimmaksi sille. Maya voi luopua vahingollisista aluevaikutuksistaan ja keskittyä olemaan joukkion parantaja. Salvadorista saa aikaan täyden tornadon kahdella aseella ja terästetyllä tulinopeudella. Tämä voi myös siirtää ylimääräisen vahingon seuraavaan kohteeseen. Zero on vähintäänkin yhtä joustava, ja tämä voi miekan sijasta keskittyä tarkkuuskiväärin. Ase tarjoaa muun muassa ominaisuuden, jonka ansiosta vahingon potentiaalia voi pinota 999 kertaa. Tämän jälkeen jokainen laaki tekee valtavasti vahinkoa. Erikoistumiset voi myös laittaa halvalla uusiksi, mikä rohkaisee kokeilemaan erilaisia virityksiä.
Myös Pandora on kokenut suuren muutoksen, vaikka sen valkenemisessa kestääkin hetki. Tyypilliset ruskeat ja harmaat alueet ovat saaneet väistyä Opportunityn teräksen ja lasin määrittelemän futurismin, haponvihreiden Caustic-luolien hohdon ja Highlandsien vihreiden kumpujen ja sinisen taivaan tieltä. Tylsiä lumikenttiä ja aavikoita ei olla täysin kyetty välttämään, mutta vaihtelua on huomattavasti aiempaa enemmän.
Aseissakin valikoimaa piisaa, niin ulkoasun kuin vaikutustenkin puolesta. Jokaisella valmistajalla on omat erityispiirteensä, eivätkä kaikki tuliluikut ole vain naamioituja konekiväärejä. Kaikissa asetyypeissä on lukuisia erilaisia ominaisuuksia, ja nyt peli kertoo aiempaa selkeämmin, milloin pelaaja on törmännyt kerrassaan ainutkertaiseen aseeseen.
Myös viholliset ovat luonnollisesti aiempaa moninaisempia sekä fyysisesti suurempia. Ne myös vaativat erilaisia lähestymistapoja talttuakseen. Esimerkiksi lastausrobotti kaatuu parhaiten, kun sen ampuu palasiksi osa osalta. Niin sanotut rotat saa puolestaan houkuteltua esille jättämällä tavaraa lojumaan maahan. Jotkut viholliset räjäyttävät itsensä, mutta hauskinta on tietysti usuttaa vihulaiset toistensa kimppuun, minkä jälkeen hommat voi viimeistellä helposti.
Borderlands 2 ei tarjoa vain isompaa ja enemmän, koska myös sen roolipelielementtejä on syvennetty. Tämä on tehty lähinnä niin sanottujen Badass-pisteiden avulla, jotka ovat eräänlainen saavutusjärjestelmän laajennus. Se palkitsee pelaajaa jatkuvasti tämän saavuttaessa erilaisia tavoitteita. Pikkukivan sijasta se tarjoaa pysyviä bonuksia suoraan pelaajaprofiiliin, jotka säilyvät mukana myös uutta hahmoa aloitettaessa. Tämä on todella näppärä järjestelmä, joka haukkaa palan siitä turhautumisesta, jota alusta aloittaminen voi aiheuttaa. Sen voi toki myös kääntää pois, jos systeemi alkaa maistua huijaamiselta, mutta kerryttämällä Badass-pisteet saman profiilin alle niitä voi käyttää kaikkiin suuntiin.
Uutta syvyyttä saa myös kilvistä, jotka voivat hyödyttää koko ryhmää, sekä Class Modeista, jotka ovat saaneet uutta vääntöä sitten ensimmäisen pelin ja voivat nyt rikkoa kykykattoja: Class Mod pistää aina yhdellä paremmaksi, vaikka jossain kyvyssä olisikin jo saavuttanut viisi tasoa. Siksi näiden harvinaisuuksien metsästäminen onkin erittäin tärkeää.
On ilmeistä, että jokaista pelin osa-aluetta on harkittu uudestaan ja tuunattu, mutta jäljelle on jäänyt vielä parisen ongelmaa. Esimerkiksi PC-versiossa esiintyy joitakin tekstuuriongelmia eikä ole lainkaan vaikea päätellä, että Borderlands 2 on suunniteltu ikääntyville konsoleille. Se on ensimmäistä osaa komeampi ja yksityiskohtaisempi, mutta kehittäjät olisivat voineet panostaa PC-versioon enemmän.
Suurin valituksenaiheeni Borderlands 2:ssa on kuitenkin se, että pelaajan täytyy aloittaa uudella hahmolla aivan alusta joka kerta. Esimerkiksi Diablo III:ssa ja Torchlightissa tahti on paljon nopeampi, jolloin tämä ei ole ongelma, mutta kun Clap-Trapin pitkiä horinoita joutuu kuuntelemaan hiottuaan jo kaksi 25+ -tason hahmoa, menee homma hölmöksi. Eikö pelaaja voisi aloittaa tason 5 hahmolla Sanctuarystä? Tämä olisi parantanut kokemusta ainakin omalla kohdallani.
Borderlands 2 vaatii muutaman tunnin ennen kuin se alkaa todella loistaa, mutta sen jälkeen ei ole epäilystäkään siitä, etteikö se olisi juuri toivomani kaltainen jatko-osa. Se kiillottaa kaikkia ensimmäisen pelin osa-alueita, mutta erikoismaininnan saavat lukuisat pienet tarinat, joilla Pandoraa on rikastettu. Olen harvoin kokenut peliä, joka tuo tarinaansa näin laajan valikoiman aiheita menettämättä fokustaan. Harva peli on myöskään aiheuttanut näin monia nauruntyrskähdyksiä.
Kaikkein parasta lienee se, että Borderlands 2 on säilyttänyt kaikki ne ominaisuudet, jotka tekivät ensimmäisestä pelistä koukuttavan. Millainen vihollinen odottaa nurkan takana, ja mikä ase piileskelee tuossa hirviöiden vartioimassa arkussa? Pandora on toki vihamielinen paikka, mutta myös erittäin kutsuva.