The Hungry Horde

Zombipelejä ilmestyy edelleenkin jatkuvalla syötöllä. Jotkut näistä ovat veristä vääntöä vanhemmalle väelle, ja toiset taas keveämpiä, usein humoristisia rallatteluja kaikenikäisille pelaajille. The Hungry Horde kuuluu tukevasti jälkimmäiseen kategoriaan.

Vaikka zombeja ei tunneta nopeudestaan, juostaan Hordessa kelloa vastaan. Pelaaja ohjailee kahden zombin "laumaa", jota kasvatetaan ihmisiä järsimällä. Murhatuista kansalaisista saa myös 1,5 sekuntia lisää aikaa kelloon, joka laskee kohti koko kaupungin ydinpommittamista zombiuhan torjumiseksi. Ajoittain vastaan tulevat tarkastuspisteet kasvattavat aikamarginaalia hieman runsaammin.

Kellon lisäksi epäkuolleiden menoa varjostavat virkavalta sekä muuten vain aseisiin tarttuneet kansalaiset. Myöhemmin niskaan tulee kasvavissa määrin ikävämpiä vihollisia mm. helikoptereiden ja tykkitornien muodossa. Näitä varten käytössä on sentään joitakin erikoiskykyjä, kuten vihollisten jähmettäminen tai kilven nostaminen zombilauman ympärille.

Amok-juoksua keskeytetään välillä pienillä minipeleillä, jotka ovat verrattain suoria kopioita matopelin kaltaisista yksinkertaisista klassikoista. Ne ovat tarpeellisia monotonian rikkomiseksi, mutta toisaalta niiden aikana voi ehtiä unohtamaan mihin suuntaan olikaan menossa.

The Hungry Horde ei ole silmäkarkkia. Hahmot muistuttavat kuutiopäineen Minecraftista, mutta koska nämä piirtyvät ruudulle kovin pieninä, on täysin yhdentekevää, että niille on koitettu värkätä erilaisia kasvoja. Grafiikka on muutenkin lähinnä tyydyttävää, eikä se aina perspektiivin vuoksi ole kovinkaan selkeää.

Pelin pahin akilleenkantapää löytyy kuitenkin siitä, että se täytyy joka kerta aloittaa alusta. Samat kentät näkee uudestaan ja uudestaan, ja ne suorastaan pakotetaan toistamaan useita kertoja, koska opasteet ovat välillä harvassa, ja pelaaja joutuu navigoimaan yrityksen ja erehdyksen periaatteella. Eksyminen on helppoa myös sen vuoksi, että kamerakulmaa kiepautetaan automaattisesti pelaajan jakaessa laumansa kahtia.

Kahden lauman ohjastelu Vitan tateilla on muutenkin yhtä tuskaa, koska kapea kamerakulma ei päästä laumoja eroamaan kovin kauas toisistaan, ja nämä päätyvät ryömimään pitkin kuvaruudun reunoja saavuttaakseen joitakin pelin vaatimia koordinoituja tavoitteita. Käyttökokemusta ei paranna se, että pelaajan pitää välillä pyyhkäistä sormellaan auki vastaan tulevia lukkoja, mutta nämä ovat kovin kranttuja huomioimaan pelaajan huitomista.

Ainoa Hordesta löytyvä jatkuvuus ovat erikseen saataville tulevat minipelit sekä tarrakirja, jota täytetään erilaisten epäkuolleiden kuvilla. Näissä on kuitenkin ongelmana se, ettei pelaajalle varsinaisesti kerrota millä perusteilla niitä voi ansaita, joten niitä ei voi siis tietoisesti tavoitella.

Joillekin The Hungry Horden pisteenmetsästys voi olla kovaakin tavaraa, mutta se vaatii luonteenlaadun, joka ei kyllästy samojen maisemien jatkuvaan toistamiseen. Omasta mielestäni Horden minipelit ovat itseasiassa sen parasta tarjontaa, kenties siksi että ne perustuvat klassisiin ja hyviksi todettuihin konsepteihin. Itse en kuitenkaan enää vuonna 2014 suostu maksamaan niistä kahdeksaa euroa.