Pokkén Tournament

Viime vuonna Japanin kolikkopelihalleihin ilmestynyt Pokken Tournament on mielenkiintoinen tapaus. Nimeään myöten Tekkenistä mallia ottanut kaksintaistelupotkinta pistää suloiset taskuhirviöt mättämään toisiaan ensisilmäyksellä varsin uudenlaisella tavalla, mutta tutut elementit säilyttäen. Yritys tarjota pelattavaa sekä uusille mätkintäpelaajille että wanhoille weteraaneille on kova, mutta kokonaisuus onnistuu vain osittain.

Pokkén Tournament on monella tavalla klassinen kaksintaistelupeli, jossa kaksi Pokemonia ottaa mittaa toisistaan, kunnes toisen elämäpalkki on mätkitty tyhjiin. Kahden erävoiton jälkeen otteluvoitto on plakkarissa. Suurelta osin peli noudattaa Tekken-peleistä tuttua kivi-paperi-sakset -taistelukaavaa, jossa perusiskut on lyötävissä vastaiskuilla, vastaiskut on lyötävissä blokeilla ja blokit puolestaan heitoilla. Oikean liikkeen valitseminen vastustajan iskuja vastaan on kaiken a ja ö.

Muutamia mielenkiintoisia lisäyksiäkin mukaan toki mahtuu. Ottelun alussa oman Pokemonin kaveriksi on valittavissa kaksi muuta Pokemonia, jotka voivat joko iskeä vastustajaan osumia, parantamaan omaa Pokemonia tai muutella taistelun kulkua muilla keinoin. Nämä tukipokemonit ovat käytettävissä niille määrätyn mittarin täyttyessä, aivan kuten erityisvoimakkaat synergiaiskutkin. Synergiavoimien ollessa päällä jokaisella Pokemonilla on käytössään myös erittäin voimakas superisku, joka osuessaan kunnolla saattaa tyhjentää yli puolet vastustajan elämäpalkista.

Taistelut itse koostuvat puolestaan kahdesta eri vaiheesta. Jokainen taistelu alkaa kenttävaiheesta, jossa vihollista yritetään suolata hakeutuvilla iskuilla ja erilaisilla tulipallovariaatioilla. Kentällä voi tässä vaiheessa liikkua täysin kolmiulotteisesti, samalla bonuksia keräten. Kun sopiva isku mätkähtää vihollinen kalloon, siirrytään lähitaisteluvaiheeseen, joka on puolestaan kaksiulotteinen. Molempia vaiheita varten Pokemoneilla on erilaiset liikesarjat, mikä tekee taisteluista mukavan monipuolisia. Taisteluareenalta ei voi lentää ulos, vaan sen sijaan kaverin voi lyödä seinää vasten ja jatkaa kurmoottamista seinäkomboilla.

Vaikka ensisilmäyksellä taistelumoottori onkin varsin yksinkertainen, varsin nopeasti eri elementtien kautta se alkaa näyttää todellisen syvyytensä. Pelkällä napinhakkaamisella ei pärjää enää varsinkaan nettipelissä ja strategia on mietittävä valittu Pokemon huomioon ottaen. Mikä silti tärkeintä, systeemi on todella nopeasti opittavissa, mutta todellinen hallinta vie aikaa. Näppärien tutoriaalien jälkeen olennainen on hallussa, sen jälkeen on vain opittava omista virheistään. Taistelussa on paljon tuttua ja turvallista, mikä Tekken-taustan huomioon ottaen oli odotettavissakin.

Ottaen huomioon, että eri iteraatioidensa myötä Pokemon-otuksia on omassa universumissaan jo yli 700 erilaista, vain 16 Pokemonin taistelijarosteri vaikuttaa aluksi todella rajatulta. Muita Pokemoneja on kuitenkin mukana tukitehtävissä varsin mukava määrä, mutta olennaisempaa on se, että jokainen kuudestatoista päätaistelijasta on kokonaan oma tapauksensa omine heikkouksineen ja vahvuuksineen. Lihaksikas Machamp on hidas liikkumaan, mutta erityisesti heitoissa todella vaarallinen. Karatepotkuja mätkivä Blaziken on nopea pitkien kombojen erikoistapaus ja Suicune suolaa vastustajia kenttävaiheessa etäältä. Jokainen Pokemon on oma otuksensa, jonka vahvuuksien opettelu on paras tie voittoon.

Peruasiat ovat siis kunnossa. Taistelijakööri on rajattu, mutta hyvä ja taistelumoottori itse varsin kelvollinen. Pelimuotojen osalta Pokkén Tournament on sen sijaan pettymys. Yksinpelin virkaa ajaa sinänsä fiksusti suunniteltu liiga, jossa yhtä Pokemonia kehittäen edetään kymmenien taistelujen kautta lopulta kaikkein kirkkaimman liigan kärkikouluttajaksi. Siksi onkin harmi, että liiga on suunniteltu ilmeisesti uusia mätkintäpelaajia ajatellen. Kolusin kaksi ensimmäistä liigaa ja 44 taistelua läpi häviämättä erääkään, sillä tekoäly ei pistä kampoihin yhtään. Vasta kolmannessa liigassa aloin saada kuonooni, kun sattumanvaraisesti valikoitunut vastustaja päätti pistää turbovaihteen päälle. Minkäänlaista varsinaista progressiota vaikeustasossa ei ole. Se on sääli, sillä perustaltaan yksinpelissä on kaikuja legendaarisen One Must Fallin suuntaan, mutta yritys karahtaa lopulta erehdykseksi ja yksinpeli on todella tylsää puurtamista läpi kuivien liigataisteluiden.

Niinpä pelin menestys heitetään nettipelin harteille ja sen perusteella, mitä muutaman ulkomaalaisen journalistin kanssa pystyin sitä testaamaan, ovat perusasiat kunnossa. Taistella voi sekä huvikseen että tosissaan omaa ranking-sijoitusta parantaen. Muualla pelissä Pokemonille kerätty kokemus on mukana myös nettipelissä, joten otusten kasvattamiseen keskittyminen kannattaa. Jos pelaajia ei jollain hetkellä linjoilta löydy, odottelun sijasta vastaan tulee tietokonevastustajia, kunnes toinen pelaaja on linjoilta yhytetty. Homma toimii myös teknisesti varsin moitteetta.

Vasta nettipelin parissa pelimoottorin syvyys tulee toden teolla esiin. Siinä missä yksinpelissä on aikaa suunnitella siirtojaan, ihmisvastustajat käyvät kimppuun aivan eri intensiteetillä. Nettipeli on oikein toimivaa ja hauskaa ajanvietettä ja taisteluiden vaihtelevuuden ansiosta sitä jaksaa jauhaa ottelu toisensa jälkeen hyvin. Mutta muuta pelattavaa ei sitten tarjolla olekaan. Nettipelin ranking-metsästys on lopulta koko pelin suurin pihvi, mutta loputtomiin sekään ei jaksa viehättää. Erilaista avattavaa, kuten vaateparsia Poke-trainerille ja hauskoja titteleitä on todella paljon, mutta pelillistä vaikutusta näillä ei ole. Potkua olisi ollut paljon mehevämpäänkin sisältöön, mutta näillä harmillisesti mennään.

Pokkén Tournament on ihan menevää mätkittävää, mutta mahdollisia jatko-osia varten jää vielä paljon pohdittavaa. Uraansa aloitteleville mätkintäpelaajille kynnys on tosin mukavan matala, ja nettipelin parissa kokematon saa kuonoonsa huolella, joten sinänsä paketissa on jokaiselle jotakin. Ulkoasuun lisää säihkettä ja kauneutta sekä pelattavaa lisää, niin hyvä tästä tulee, sillä ei tämä näinkään huono ole.