Tiny Metal

Area 35 -studion kehittämä Tiny Metal ensimmäinen Sony-peli, joka julkaistaan myös Nintendon konsolille. Julkaisijana toimii nimittäin Sony Music. Lapsenomaisen ulkoasun ja hitaan temponsa ansiosta Tiny Metal sopii parhaiten juuri Nintendon Switch-konsolille. Harmillisesti lopputulos ei ole niin laadukas, että peli kykenisi kilpailemaan Ubisoftin Mario + Rabbids Kingdom Battlen kanssa.

Artemisian valtakunnan eversti Luja Lindberg on kadonnut, ja hänen poissaoloaan harmittelee päivystävänä upseerina toimiva vänrikki Nathan. Äkkiä kovasti Japania muistuttava Zipangin keisarikunta hyökkää, ja Nathan löytää itsensä Artemisian sotavoimien komentajan pallilta. Ensimmäisen hyökkäysaallon torjumisen jälkeen alkaa tunkeutuminen Zipangin maille, jossa Nathania auttaa White Fang -palkkasoturijoukkoa johtava Wolfram. Sotatoimien ohella on aikaa paneutua myös eri komentajien keskinäisiin suhteisiin japanilaisten pelien kliseitä kunnioittaen.

Tarina itsessään ei ole mitenkään ihmeellinen, ja sitä on suorastaan liikaa. Juoni edistyy yksinomaan dialogin keinoin. Ainoa mahdollinen puhuttu kieli on japani, mutta tekstityksen voi onneksi valita englanniksi. Tarkkaan ottaen englantia kuullaan myös itse pelissä, sillä liikuteltavat yksiköt puhuvat englantia käskyjä totellessaan. Lokalisointi näyttää siis jääneen kesken: myös tarinaa edistävä puhe olisi pitänyt kuulua englanniksi.

Keskeneräisyyden tuntu vain korostuu muissa pelimuodoissa. Tarinasta irrallisia Skirmish-tehtäviä on peräti 56 erilaista, mutta niitä voi pelata vain yksin. Saa olla todella innostunut pelaaja, jos mielii kaiken Tiny Metalin sisällön suorittaa ihan vain sen itsensä vuoksi. Alkuvalikossa mainitaan komeasti moninpeli, mutta se on "coming soon". Toisin sanoen peli on selvästi julkaistu keskeneräisenä joulumarkkinoille. Vuoropohjainen, lautapelimäinen sotastrategia ei kuitenkaan ole erityisen kilpailtu lajityyppi, joten julkaisijan olisi ehkä kannattanut reilusti odottaa pelin valmistumista.

Varsinainen pelaaminen noudattaa Advance Wars -pelien perinteitä. Kartta on jaettu pieniin neliöihin, ja omalla vuorolla eteenpäin liikkumalla avautuu enemmän maisemaa näkyväksi. Yksiköt eivät kuitenkaan näe juuri nenäänsä pidemmälle. Vaikka kyseisessä kartan paikassa olisi jo käynyt, ei liikkuvia vihollisia näe ennen kuin ne ovat kirjaimellisesti naaman edessä. Tämä on erittäin huono ominaisuus strategiapelissä, koska se muuttaa painopisteen taktikoinnista pikatilanteisiin reagoimiseksi. Moinen myös korostaa liiaksi yrityksen ja erehdyksen merkitystä.

Tiny Metalissa rakennuksia ei tuoteta itse: ne vallataan. Maavoimia rakennetaan varaston näköisessä tönössä, lennonjohtotornista saa ilmavoimaa, ja kummallisesta observatorion oloisesta kupolirakennuksesta saa kentälle niin sanottuja sankariyksiköitä. Nämä ovat tavallista tehokkaampia versioita jostakin perusyksiköstä. Eri rakennuksien merkitystä ei jostain syystä kerrota pelaajalle visuaalisin merkein, vaan ne ainoastaan mainitaan lyhyesti muun tekstin seassa. Näin ollen rakennuksen merkityksen huomaa usein ensimmäisellä kerralla vain katsomalla, mitä tapahtuu tönön valtaamisen jälkeen. Moinen typeryys alleviivaa entisestään yritystä ja erehdystä pelaamisessa.

Kartalla olevia rakennuksia ei voi tuhota. Vihollisen toiminnan voi kuitenkin rampauttaa kummallisella keinolla, jota peli ei erikseen missään kerro. Esimerkiksi oman lentokoneensa voi pysäköidä koko taistelun ajaksi vihollisen lennonjohtotornin päälle. Tämä estää vihollista rakentamasta lainkaan lisäilmavoimia. Usein tehtävänantona on lyhyesti "tuhoa kaikki vihollisyksiköt", joten lisäjoukkojen tuottamisen estäminen on tietenkin keskeinen tekijä voiton varmistamiseksi. Tällaisen toimintatavan mahdollistaminen tietenkin korostaa Tiny Metalin lautapelimäisyyttä, mutta toisaalta sotapeliin moinen ei sovi lainkaan.

Rakennettavat yksiköt noudattavat pääosin perinteistä kivi-paperi-sakset-logiikkaa. Usein kuitenkin paras ratkaisu on rakentaa muutama jalkaväen yksikkö rakennuksien valtaamista varten, muutama lentävä laite ilmauhan torjuntaan, ja sitten sitoa loput varat raskaiden tankkien rakentamiseen. Hitaudestaan huolimatta raskaat tankit ovat tehokkaita, kestäviä ja ne tukkivat kätevästi kartan keskeisiä pullonkaulakohtia viholliselta. Epäsuoraa tulta ampuvaa tykistöä, jalkaväen erikoisjoukkoja, panssarintorjuntamiehiä ynnä muuta on niin ikään tarjolla, mutta niihin ei läheskään aina kannata uhrata aikaa ja varoja. Erilaisia taisteluyksiköitä on siis riittävästi, mutta niissä on sama ongelma kuin vallattavissa rakennuksissa: niiden hyötyä ja kestävyyttä on hyvin hankala hahmottaa etukäteen. Yritys ja erehdys opettavat tässäkin parhaiten.

Tiny Metalin tempoa voi luonnehtia suorastaan laahaavaksi. Ensin luetaan minuuttitolkulla englanninkielistä tekstiä ja kuunnellaan japaninkielistä puhetta draaman edistämiseksi. Tämän jälkeen alkaa varsinainen vuoropohjainen taistelu, joka tietenkin kestää sitä kauemmin, mitä enemmän otteluun osallistuu joukkoja. Näin ollen yksi tehtävä saattaa kestää jopa yli tunnin. Tallentaa voi onneksi koska tahansa, mutta jo aiemmin mainitun huonon näkyvyyden vuoksi omien siirtojensa merkitystä on vaikea ennakoida. Muissa vastaavissa peleissä on tärkeää antaa pelaajalle mahdollisuus tallentaa ennen pitkään valmistellun hyökkäyksen suorittamista: jos tehtävä menee pieleen, ei kaikkia valmisteluja tarvitsee tehdä alusta asti uudelleen. Tiny Metalissa moinen ennakointi on hyvin vaikeaa.

Äänimaailman osalta Tiny Metal on kelvollista kamaa. Aseet rätisevät, moottorit möyryävät ja räjähdykset paukkuvat odotetulla laadulla. Ääninäyttely tekee tehtävänsä, joskaan ei millään tavalla säväytäkään. Ongelmat alkavat teknisellä puolella. Jo alkuvideon aikana ruudunpäivitys tökkii, eikä edes alkuvalikkoon pääse ennen kuin energinen video on vanhentunut noin 20 sekunnin verran. Pelkistetty ja värikäs grafiikka sopii sinänsä hyvin muuhun tunnelmaan, mutta silti yksiköitä on hankala hahmottaa maaston seasta. Lisäksi kyseinen yksikkö menee aina maaston päälle: esimerkiksi tankki pysäköidään pilvenpiirtäjän katolle, vaikka seuraavassa hyökkäysanimaatiossa joukot rullaavatkin pilvenpiirtäjien välissä. Mitään kartalla olevaa ei myöskään voi tuhota (vihollisyksiköitä lukuun ottamatta), ja tämä tekee pelaamisesta aivan liian staattista.

Pelkistetyn ulkonäkönsä ja yksinkertaisen pelattavuutensa ansiosta Tiny Metal soveltuu parhaiten juuri Nintendo Switchille: pitkän bussimatkan aikana on kätevä viihdyttää itseään hidastempoisella vuoropohjaisella sotimisella. Ongelmana on se, että laitteelle on olemassa kaikin tavoin parempikin peli: Mario + Rabbids Kingdom Battle. Muilla alustoilla taas on tarjolla niin paljon enemmän ja parempaakin pelattavaa, ettei Tiny Metal varmaankaan kykene moisessa seurassa kilpailemaan. 30 euron hinnalla myytävää Tiny Metalia kannattaa kuitenkin harkita, jos on jo pidempään kaipaillut Advance Wars -peleille seuraajaa eikä taloudessa ole Switchiä.