Suomi
Nykymaailman videopelit

Nykymaailman videopelit

Kirjoittaja Scupido14 25. tammikuuta 2015 kello 17:37

[Alla spoilereita The Last of Usista]

Tämä on siis aiheeni äidinkielen kirjoitelmaa varten.

Videopelit ovat nykyään suuri osa miljoonien ihmisten jokapäiväistä elämää, ja takuuvarmasti suosituimpia ja monipuolisimpia viihteen osa-alueita. Vaikka elokuvat ja kirjallisuus voivat vielä mainiosti, ovat videopelit nousseet niiden ohi viihteen valtaistuimelle. Kuten äsken jo mainitsinkin, ovat ne paljon monipuolisempia elokuviin ja kirjoihin nähden, ja avaavat täten kehittäjille ja kuluttajille tuhansia erilaisia mahdollisuuksia, joista ennen ei voitu uneksiakkaan.

Jotkut peleihin perehtymättömät henkilöt saattavat luulla, että pelit ovat vielä nykyäänkin samanlaisia kuin ne olivat 90-luvulla, mainioina esimerkkeinä toimivatkoon vanhat kasibittiset sivulta kuvatut Super Mario-pelit. Vaikka tälläisiä tuotoksia näkyy vieläkin, ovat ne useimmiten muutamasta henkilöstä koostuvien itsenäisten pelitalojen tekemiä. Suurimmat pelitalot eivät käytä enää aikaansa eikä rahaansa pikkuruisiin projekteihin, vaan keskittyvät valtaviin kymmenten (joskus jopa satojen) miljoonien eurojen teoksiin. Näihin määriin sisältyvät markkinoinnin lisäksi kaikki koodausvälineet, työvoima, ohjelmistot, musiikki ja kaikki siltä väliltäkin, mutta on rahasummat silti uskomattoman korkealla.

Pelit omaavat elokuvien tapaan kymmeniä eri alalajeja, joihin lukeutuvat muunmuassa porukalla pelattavat sosiaaliset räiskinnät, erilaisiin fantasiamaailmoihin perustuvat roolipelit, Hollywood-näyttelijöiden esittämät elokuvalliset tarinapelit ja vaikkapa avoimen maailman supersankaripelit. Esimerkiksi The Elder Scrolls -pelisarja sai alkunsa jo vuonna 1994, ja on nykyään vuonna 2011 julkaistun viidennen osan jälkeen yksi maailman suosituimpia roolipelisarjoja. Pelisarja sijoittuu fiktiiviseen Tamrielin fantasiamaailmaan, jonka rajojen sisässä on erilaisia kuningaskuntia. Yksi peli sijoittuu aina yhteen yhdeksästä kuningaskunnasta, ja on sisällöltään massiivinen. Kahdenkymmenen vuoden ja viiden pelin jälkeen fiktiivisen fantasiamaailman sisäinen taru on uskomattoman valtava, kun ottaa huomioon kuinka paljon erilaisista paikoista, tapahtumista, historiallisista hahmoista ja muinaisista legendoista on kerrottu vuoropuheiden ja pelissä olevien kirjojen kautta. Tämä on oiva esimerkki kaikista niistä mahdollisuuksista, mitä pelit nykymaailmassa tarjoavat.

Peleissä kerrotaan nykyisin paljon erilaisia tarinoita, eivätkä kaikki ole missään nimessä sitä klassista prinsessan pelastamista isolta pahalta möröltä. Pelien tarinat ovat minun mielestäni paljon parempia ja laadukkaampia kuin elokuvissa, TV-sarjoissa tai kirjoissa. Esimerkkinä toimikoon vuonna 2013 Playstation -konsolille julkaistu The Last of Us, joka kertoo tarinan kahdesta ihmisestä ja heidän matkastaan sieniviruksen tuhoaman Yhdysvaltojen halki. Epidemian alkaessa tarinan päähenkilö Joel menettää 12-vuotiaan tyttärensä, jonka jälkeen hypätään 20 vuotta tulevaisuuteen. Maailma on tullut tiensä päähän, luonto on ottanut omansa takaisin, sieniviruksen valtaamat ihmiset ovat muuttuneet kärsivisksi raivotautisiksi olioiksi ja ihmiset ovat taas osa ravintoketjua. Rakennukset ovat sammalten peitossa tai hajonneita, kuusikymmentä prosenttia maailman ihmisistä ovat joko kuolleita tai viruksen valtaamia ja selviytyjät taistelevat elintarvikkeista keskenään, eikä ihmiselämällä ole enää paljoa arvoa. Joel saa tehtäväkseen salakuljettaa tarinan toisen päähenkilön, virukselle immuunin 14-vuotiaan Ellien ulos Bostonin karanteenista lääkettä etsivälle kapinallisjoukolle kaupungin tuhoutuneeseen osaan. Parin tunnin salakuljetuskeikka muuttuukin vuoden kestäväksi matkaksi, eikä toista ihmistä voi enää niin helposti ajatella pelkkänä pakettina. Tarinan lopussa paljastuu, että saadakseen Elliestä vastalääkkeen virusta vastaan, on kapinallisjoukon leikattava hänen aivonsa irti, josta Ellie ei selviäisi. Vuoden yhdessäolon jälkeen Joel ei halua enää menettää Ellietä, sillä menetti jo tyttärensäkin epidemian alkaessa. Joelin mielestä Ellie on siis tärkeämpi kuin ihmiskunnan kohtalo, ja pelastaa mielummin hänet kuin miljoonia muita ihmisiä. En ole kuullut missään yhtä hienoa tarinaa, enkä lisäksi ole pitänyt minkään elokuvan tai TV-sarjan hahmoja yhtä loistavina, mitä The Last of Usissa.

Pelit ovat myös upeiden kokemusten ja tarinoiden ohella kannattavaa bisnestä, sillä monet ihmiset ovat rikastuneet pelialan ansiosta. Vuoden alussa Sony ilmoitti, että he ovat myyneet vasta hieman yli vuoden markkinoilla ollutta Playstation 4:ää noin 18,5 miljoonaa kappaletta kuluttajille. Microsoftin julkaisemaa Xbox Oneakin on myyty yli kymmenen miljoonaa kappaletta, vaikka sekin tuli markkinoille vain viikon Playstation 4:ää myöhemmin. Kun ottaa huomioon, että yksi konsoli maksaa 399 euroa, voi vain kuvitella kuinka paljon Sonyn ja Microsoftin pääjehut ovat konsolien ansiosta rikastuneet.

Kaikki rahat eivät ole tosin ainoastaan konsolimarkkinoilla, vaan myös mobiilipuolella pyyhkii paremmin kuin hyvin, sillä Helsingin Sanomien mukaan esimerkiksi suomalaisen peliyrityksen Supercellin kuuden perustajan yhteenlasketut verotettavat tulot olivat viime vuonna yli 460 miljoonaa euroa. Myös suomalaisen Rovio -pelitalon tulot ovat tajuttoman korkealla, sillä studion kotisivujen mukaan liikevaihto oli 2013 vuonna 156 miljoonaa euroa. Pelialalla siis pyyhkii vallan mainiosti.