Suomi

Pelimedia ja Feminismi

Kirjoittaja Viper7 2. lokakuuta 2013 kello 14:21

Pelimediaa aktiivisesti seuraavat ovat saattaneet huomata miten feminismi on nostanut viimeisen vuoden aikana melko vahvasti päätään pelimediassa. Feministit ovat mm. alkaneet kritisoida melko vahvasti sitä miten pelikehityksessä olevia naisia kohdellaan ja toinen taas enemmän tai vähemmän siitä miten vahvasti pelejä tehdään miesten mieltymysten mukaisesti. Keskittynen tässä blogauksessani nyt lähinnä tuohon jälkimmäiseen.

Ehkä näin ennalta väärinkäsityksiä ja oletuksia lieventääkseni, mainittakoon näkökantani olevan tässä asiassa melko liberaali. Mielestäni on tuhoisaa lähteä rajoittamaan ihmisen luovuutta vain sen takia, että se ei välttämättä miellytä kaikkia tai se on lain puitteissa jotenkin moraalisesti väärin. Tästä päästäänkin siihen miksi meneillään oleva feminismi -buumi suorastaan kuvottaa allekirjoittanutta.

Koko buumi johtaa todennäköisesti juurensa Anita Sarkeesianin onnistuneeseen Feminist Frequency projektin joukkorahoituskampanjaan. Kyseessä on videosarja ja sivusto joka käytännössä kritisoi pop-kulttuuria feministikannalla. Sen verran mitä itse olen kanavasta jaksanut katsella ja lueskella niin kyseessä on paikoitellen hyviäkin pointteja esittävä, mutta paikoitellen myös hyvin äärifeministinen sivusto/videosarja. Sivuston seurauksena, pelimediassa on siis alkanut levitä kummallinen ilmiö minkä seurauksena monet pelikehittäjät ovat joutuneet melkoisen pommituksen alle ihan naurettavista syistä.

Aloitetaan vaikka kevyesti siitä miten feministit valittavat, että pelit on edelleen pääosin suunnattu nuorille miehille. vaikka pelaajista on tutkimusten mukaan 45% naisia. Sanottakoon, että minulla ei ole varsinaisesti mitään sitä vastaan etteikö naisille suunnattuja pelejä voisi olla enemmän, mutta tähän ei tule korjausta vaatimalla, vaan osoittamalla että tällaisille peleille on oikeasti kysyntää. Esimerkiksi indie-rintamalta voi löytää tänä päivänä valtavasti pelejä joista voi surutta nauttia sukupuolesta riippumatta. Sieltä löytyy myös läjäpäin pelejä jotka on jopa suunnattu naispuolisille pelaajille. On silti hyvä ymmärtää, että vaikka pelaajista on tutkimusten mukaan 45% naisia, niin tällä on melko vähän merkitystä ellei se näy myynneissä.

Seksismi ja objektisointi on närkästyttänyt ja palvellut osaa pelaajista jo pidemmän aikaa. Osa pelaajista arvostelee esimerkiksi sitä miten naishahmot pukeutuvat usein melko seksikkäästi ja paljastavaksi ja näyttävät "pornotähdiltä". Asiasta tekee melko hauskaa se miten osa naispelaajista haluaa oikeasti pelata tälläisillä hahmoilla, kun taas osa miespuolisista pelaajista valittaa sen rikkovan immersiota. Olisiko tässä ongelma enemmänkin siinä, ettei kaikkia voi yksinkertaisesti miellyttää ja siinä ettei monet pelit (esim. MMO) yksinkertaisesti tarjoa tarpeeksi vaihtoehtoja hahmojensa vaatetuksen ja personoinnin suhteen?

Eniten naurattaa nämä ihmiset jotka haukkuvat pelejä, pelaajia ja näiden hahmosuunnittelijoita lapselliseksi koska pelin hahmojen vaatetus, persoona ja tavat ei heitä jostain syystä miellytä. Tälläinen ajattelu on mielestäni hyvin sulkeutunutta ja sesuurinhakuista. Ilmeisesti näille henkilöille on vaikea ymmärtää, etteivät he välttämättä kuulu kyseisen pelin kohdeyleisöön. Mitä tulee lapsellisuuteen, niin uskon, että kyseessä on enemmän tai vähemmän Amerikan yleinen katsomus missä väkivaltaa ihanoidaan ja niinkin luonnollinen asia kuin seksi on pahuuden inkarnaatio. Peleille kuten Scarlet Blade, Dead or Alive, Ninja Gaiden ja Senran Kagura: Shinovi Versus on kyllä tilaa muiden pelien keskuudessa tykkäsi niistä tai ei.

Viimeisimpänä voisi puhua tästä miten jotkut pelaajat väittävät ettei peleissä ole tarpeeksi vahvoja naishahmoja. Vaikka Sarkeesian käyttä videon esimerkeissä paljon Nintendo pelejä, niin ongelma taitaa vaivata enemmänkin länsimaalaisia pelejä. Ainakin allekirjoittanut on huomannut miten Japanissa trendi näyttäisi olevan taas päinvastainen.
On ties mitä taikatyttöjä, demonin tappajia ja taistelukentän jumalattaria jotka niittää miehiä taistelukentällä helpommin kuin heinää.
"Damsels in distress" puolin ja toisin on silti sen verran käytetty cliché, että sen välttäminen peleissä on jo siinä mielessä kyllä melko suotavaa.

Toivon hartaasti, tämän Feminsti buumin laantuvan pian sillä nykyisessä muodossaa siitä on lähinnä vain haittaa peliteollisuudella ja luovuudelle. Tälläinen johtaa lähinnä sellaiseen peli, hahmo ja tarina designiin jossa yritetään liialti olla kaikkien mieliksi joka johtaa tasapaksuun, harmaaseen ja tylsään lopputulokseen ilman kontrasteja. Parempaan lopputulokseen pääsee yrittämällä tarjota mahdollisimman monelle jotain. Hyvä esimerkkitapaus on VanillaWaren Dragons grown joka eroaa visuaalisella ulkoasullaan ja tahallaan täysin ylilyövällä hahmodesignilla. No käytännössä alasti juokseva testosteroni lihaskimpale kääpiö ei aiheuttanut mitään reaktiota, mutta pelin kattavalla ja heiluvalla rintavarustuksella varustettu velhotar herätti poikkeuksellisen määrän paheksuntaa mediassa.

HQ