Smurffit: kadonnut kylä

Kuluvalla vuosikymmenellä on saatu peräti kaksi smurffeihin liittyvää elokuvaa. Molemmat ovat olleet ihan kohtuullisia kokemuksia, ja niiden arviot voi lukea täältä ja täältä. Smurffit: kadonnut kylä on kuitenkin edeltäjistään poiketen kokonaan tietokoneella tehty animaatioelokuva. Etäisiksi jääviä ääninäyttelijöitä lukuun ottamatta jälki on hyvää. Mitään suuria elämyksiä ei ole luvassa, mutta lapsille suunnattuna animaationa Kadonnut kylä on pätevä esitys.

Tarina keskittyy varsin ennalta-arvattavasti smurffikylän ainoaan tyttöön eli Smurffiinaan. Edellisissä elokuvissa kävi ilmi, että Smurffiina on Velhon erikseen savesta luoma olio eikä siis niin sanotusti oikea smurffi. Metsästä erottuu suurella muurilla omaksi alueekseen niin sanottu kielletty metsä. Vallin lähellä Smurffiina näkee smurffimaisen hahmon. Luvattomalle reissulle muurin toiselle puolelle lähtee kourallinen avuliaita smurffeja. Luonnollisesti samoille jäljille suuntaa myös Velho.

Kielletty metsä ja sen asukkaat muodostavat keskeisen osan elokuvan teemoista, jotka ovat tuntemattoman ympäristön ja outojen kanssaihmisten kohtaaminen. Tarina etenee odotettuja polkuja, ja toimintakohtaukset ovat enemmänkin vain muita osuuksia näyttävämpiä kohtia. Niiden tarkoitus on ilmeisesti ollut antaa aikaa lapsille sisäistää edeltävän dialogipainotteisen kohtauksen sanoma ennen siirtymistä eteenpäin. Elokuva on kokonaisuudessaan positiivinen silmäkarkki, jota on helppoa ja sujuvaa seurata. Perheen pienimpiä katsojia ajatellen välillä pauhaavaksi yltyvä intensiivinen musiikki saattaa tuntua ajoittain pelottavalta. Joskus musiikki muodostaakin hieman kummallisen kontrastin verrattuna muuten niin värikkääseen ja iloiseen esitystapaan.

Laimein osuus kokonaisuudesta on ehdottomasti henkilöhahmot. Edes jonkinlaista särmää on ainoastaan hölmöilevässä Velhossa. Kaikki muut jäävät harmillisen pintapuolisiksi, joka johtunee osittain ääninäyttelijöistä. Mieleen jää ainoastaan kovisteleva Michelle Rodriguez, ja Katy Perryn puuttuminen Smurffiinan roolista harmittaa. Ainutkaan mukana oleva näyttelijä ei ole huono, mutta vastaavasti kukaan ei myöskään loista. Miellyttävin ja persoonallisin sivuhahmo on Välkky-smurffin mukanaan kuljettama sanelukone, joka on itse asiassa elävä leppäkerttu.

Lisämateriaalit on tehty lähinnä lasten viihdyttämiseksi, eivätkä ne tarjoa oikeastaan mitään oikeaa asiaa. Toki tärkeimmät ääninäyttelijät pääsevät ääneen ja ohjaaja kertoo tekoprosessista, mutta varsinaista asiaa ei ole kuin siteeksi. Kaikilla on kivaa ja kaikki ovat mitä parhaimpia työkavereita keskenään.

Smurffit: kadonnut kylä on mukava kolmas osa tässä niin sanotun uuden aallon smurffi-elokuvien sarjassa. Mielellään tämän katsoo kerran, ja ehkä vielä toisenkin.