Rendel

Suomalainen Rendel on lyhyesti ilmaistuna vahvasti nousujohteinen visuaalinen elämys. Amerikkalaisten supersankarielokuvien maneereita lainataan estoitta, eikä tarina omaperäisyydellä henkseleitä paukuttele. Välillä leffa tuntuu itsekin tiedostavan käsittelemiinsä aiheisiin liittyvän humoristisuuden, mutta pääasiassa tarina viedään loppuun naama peruslukemilla ja turhia kumartelematta.

Jonkinlaisessa rahoitusyhtiössä talousjohtajana työskentelevä Jukka Rämö (Kris Gummerus) saa potkut astuttuaan liian mahtavan miehen varpaille. VALA-niminen järjestö on suorittanut varsin kyseenalaisia rokotekokeita Afrikassa, eikä anna kenenkään tai minkään häiritä bisneksiään. Rahanpuutetta poteva Rämö päätyy mutkan kautta juuri tälle pahamaineiselle firmalle töihin, ja erehtyy nuuskimaan paikkoja liikaa. Tunteisiin vetoavan kohtauksen jälkeen Rämö on perheensä ainoa eloonjäänyt. Mies muuntautuu yölliseksi Rendel-kostajaksi, ja käy väkivaltaiseen taisteluun VALA-yhtiötä vastaan.

Tavallisesti elokuvissa ensimmäiset 15 minuuttia luovat pohjan, jonka linjoilla koko raina sitten pysyttelee loppuun asti. Tässä Rendel tekee huomattavan poikkeuksen. Elokuvan ensimmäinen kolmannes tuntuu kerronnassaan haparoivan poukkoilevalta, ja henkilöhahmojen keskinäinen dialogi suorastaan naurettavan kömpelöltä. Tilanne kuitenkin muuttuu ennen kaikkea kuvallisen tarinankerronnan puolesta elokuvan edetessä. Henkilöhahmojen keskinäinen sanailu ei silti paljoa parane, mutta onpahan lopulta ainakin siedettävällä tasolla.

Elokuvan yksi heikkous on sen nojaaminen lähes täysin kuvalliseen ilmaisuun. Tämä ilmenee ennen kaikkea siten, että ainoastaan pääpahis Rotikan (Rami Rusinen) taustoihin ja persoonaan paneudutaan riittävästi. Kaikki muut hahmot jäävät joko paperinohuiksi, tai sitten heidän ajatusmaailmansa vilahtaa lyhyissä lähikuvissa kasvonilmeiden avulla. Luin ennen elokuvateatteriin menoa Helena Wariksen työstämän kirjallisen version Rendelin tarinasta, ja sen perusteella tiedän luoduissa henkilöhahmoissa olleen potentiaalia parempaankin kuin millaisena elokuva heidät lopulta esittää. Hieman yllättävästi vaikuttavimman suorituksen tekee paremmin radiotoimittajana muistettava Renne Korppila Rotikan Lahtaajaksi nimettynä apurina. Vastaavasti suorastaan häpeällisen pienen osan saa kirjassa hyvinkin keskeiseksi kohoava toimittaja Niina Heikkinen (Minna Nevanoja), jota ei elokuvassa nähdä muutamaa vilahdusta kauempaa.

Rendel on mahdollisesti lajityyppinsä tasa-arvoisin elokuva. Yhdessä ja samassa rainassa sekä miehet että naiset ovat samalla viivalla aktiivisina toimijoina hyvin moninaisissa rooleissa. Tästä seuraa myös se, ettei sukupuoleen katsota missään vaiheessa: naiset saavat nyrkistä ja luodista siinä missä miehetkin. Amerikkalaiset supersankarielokuvat valitsevat yleensä joko perinteisen patriarkaalisen tai voimaantuneen feministisen näkökulman. Tässä mielessä Rendelin edustama tasa-arvo on piristävä poikkeus. Väkivalta on alusta loppuun saakka näyttävää, brutaalia ja ehkä jopa hieman sadististakin. Jokainen isku näyttää siltä, että se todellakin sattuu ja tekee vahinkoa.

Elokuvassa puhutaan sujuvasti sekaisin suomea ja englantia tilanteen mukaan. Niitä aiemmin mainittuja humoristisia aineksia tuodaan mukaan juuri kielen keinoin. Tönkköä rallienglantia solkottava Rotikka kirvoittaa joka kerta katsojassa tyrskähdyksiä. Saman tekee myös haudanvakavalla ja möreällä äänellä suomeksi puhutut lajityypin kliseisimmät iskulauseet elokuvan alussa ja lopussa. Nämä hilpeyttä aiheuttavat piirteet siis selvästi tiedostetaan, mutta niitä ei missään vaiheessa pyydetä anteeksi.

Rendel on ennen kaikkea suomalaisena elokuvana niin kummallinen, että sitä voi suositella jo pelkästään sen vuoksi. Lajityyppi on vahvasti amerikkalainen, mutta samaan aikaan toteutus on pohjoismaista rikoselokuvaa muistuttava. Pisteenä iin päällä on ajoittain hidastettua musiikkivideota muistuttava kuvallinen kerronta. Leffa kompuroi ennen kaikkea dialogissa ja henkilöhahmojensa elävöittämisessä.

Arvosanassa on yksi lisäpiste suomalaisuudesta ja siitä, että kirjan ennakkoon lukeneelle tarina avautuu syvällisemmin verrattuna pelkkään elokuvaan.

Kirjasovituksen arvion voi lukea täältä.