Suomi
Gamereactor
ennakot
Child of Light

Child of Light

"Varo yötä, valon lapsi." Otimme ensikosketuksen runomaisen kauniiseen roolipeliseikkailuun Ubisoftin lehdistöpäivillä.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Child of Light ei ole jatkoa Child of Edenille, mutta se oli Ubisoft Digital Days -tapahtuman suurimpia valopilkkuja. Pähkinänkuoressa kyse on kaksiulotteisesta tasohyppelypulmailusta, johon yhdistetään vuoropohjaista taistelua ja vesivärimaalausta hipovaa vivahteikasta kuvitusta. Peli on kaunis katsella, siinä on runollisia piirteitä ja sitä on kuvailtu hatunnostoksi klassisille japanilaisroolipeleille. Julkaisu tapahtuu ensi vuonna ladattavassa muodossa kaikilla tärkeimmillä alustoilla.

Näinkin indie-henkisen projektin takaa löytyy yllättäen Far Cry 3:n käsikirjoittaja. Törmäsimme Jeffrey Yohalemiin edellisen kerran viime vuonna, kun hän esitteli Ubisoftin viidakkoräiskintää. Siitä satumaailmaan siirtyminen vaikuttaa ulkopuolisesta aika pitkältä loikalta, mutta Yohalemin itsensä mukaan Far Crylla ja Child of Lightilla on enemmän yhteistä kuin voisi kuvitella.

"Molemmat ovat kasvutarinoita. Minua kiehtovat hetket, kun elämässä tapahtuu äärimmäisiä muutoksia; kun nuoruuden viattomuus menetetään ja kasvetaan aikuiseksi", Yohalem kertoi. "[Päähahmo] Aurora käy läpi samanlaisen muutoksen. Pelin alussa hän on vasta lapsi, mutta kun pelaajana nostaa hahmon tasoa, hän muuttuu ja kasvaa. Hän käy läpi valtavan muutoksen."

Aurora on 1800-luvun herttuan tytär, joka eräänä päivänä herää vieraasta maailmasta. Löytääkseen takaisin kotiinsa hänen on löydettävä aurinko, kuu ja tähdet, jotka yön noita on varastanut. Auroran kumppanina seikkailussa toimii tulikärpänen nimeltä Igniculus.

Tämä on mainos:

Peliä voi pelata yksin, jolloin hahmojen välillä vaihdellaan nappia painamalla, tai samalla konsolilla kaksinpelinä. Kehitystiimi välttää tietoisesti verkkopeliä, koska perheiden halutaan kokevan seikkailu yhdessä. Mukana on silti muutamia verkkopohjaisia toimintoja - esimerkiksi mahdollisuus kynäillä viestejä, jotka näkyvät kaverin pelissä.

Pelimekaniikat syntyvät pulmanratkonnan, tasohyppelyn, seikkailun ja JRPG:n risteyksessä, mutta tarina on rakennettu mukailemaan eeppisiä runoja, kuten Vanhan merimiehen tarinaa ja Beowulfia. Yohalem naurahti, ettei olisi vielä opiskeluaikoinaan kuvitellut sovittavansa runoutta populaarikulttuuriin, vaikka henkilökohtaista kiinnostusta runouteen löytyikin. Mies tunnusti, että runous on nykyään aika pienen piirin juttu.

Child of LightChild of Light

Värikkäästä grafiikasta huolimatta Child of Light ei ole söötti lastensatu. Käsikirjoittajan mielestä peli on balladi, jossa kerronnan tehtävänä ei ole rimmata kivasti, vaan viedä toimintaa eteenpäin. Toisaalta Yohalem vakuuttaa, ettei tarkoituksena ole painua pelkkään synkkyyteenkään, vaan löytää uskottava keskitie, joka sopii kasvutarinaan. Pelissä halutaan pitää toivonkipinää yllä.

Tämä on mainos:

Pulmat ja taistelutaktiikka tukevat ideaa siitä, että Child of Light on yhtä paljon kunnianosoitus klassikkoroolipeleille kuin Grimmin saduille. Esikuvista mainittiin Chrono Trigger ja Final Fantasy VI.

Digidays-demossa hypättiin pelin toiseen lukuun. Aurora astelee kylään, jonka asukkaat ovat muuttuneet variksiksi. Pelaaja voi tutkia taloja, avata kirstuja ja kerätä statseja parantavia kristalleja. Kylän kaivon kautta päästään sokkeloisiin luolastoihin tutkimaan niiden sisältöä ja taistelemaan vihollisia vastaan.

Aurora voi paitsi hypätä myös liitää, mikä tulee tarpeeseen luolastoihin siirryttäessä. Liipaisinta näpäyttämällä tyttö saa nopeuteensa väliaikaisen boostin, jota voi käyttää pimeydestä iskevien piikkien väistämiseen. Igniculusin liikkuminen ei rajoitu perinteisiin polkuihin. Tulikärpänen pyörii ympäriinsä vähän kuin hiiren kursori keräten samalla manaa sekä valaisten ympäristöä. Tukikärpäsen hohto on tärkeä elementti taisteluissa, jotka vaikuttavat jo varhaisessa kehitysvaiheessa lupaavilta eivätkä kaavoihin kangistuneilta.

Aivan kuin monissa muissakin roolipeleissä, vuoropohjaisiin taisteluihin siirrytään vihollista koskettamalla. Ruudun alareunassa näkyy hyökkäysmittari, jonka viimeinen kahdeksannes on värjätty punaiseksi. Kaikki hahmot Igniculusia lukuun ottamatta näkyvät ikoneina tässä mittarissa ja liikkuvat vasemmalta oikealle. Kun minkä tahansa hahmon ikoni pääsee punaiselle alueelle, tämä voi hyökätä tai tehdä loitsun.

Kovemmat hyökkäykset tai loitsut voivat vaativat pitemmän jäähdyttelyajan, mikä tietysti hidastaa hahmon liikettä hyökkäysmittarissa. Vihollisten hyökkäyksiä voi lisäksi häiritä lentämällä Igniculusilla näiden yli, mikä sokaisee hirviöitä. Vastaavasti jos tulikärpäsen ohjaa Auroran ylle, Auroran elinvoima alkaa palautua hiljalleen.

Pelaajalla on myös mahdollisuus kumota vihollisen hyökkäys ajoittamalla oma isku täsmälleen samaan aikaan. Niinpä pelissä huomaa nopeasti keskittyvänsä - kauniista grafiikasta huolimatta - lähinnä hyökkäysmittarin seuraamiseen ja oman ajoituksen optimointiin. En vielä aivan hallinnut sitä demon päättävän pomovastuksen ilmaantuessa, vaan lonkeroilla huitova järvihirviö teki ryhmästäni nopeasti selvää. Kuulemma vaikeustasoa säädetään edelleen.

Vaikeus ei kuitenkaan tullut yllätyksenä: toinen pelaaja oli jättänyt ennakkoon varoittavan viestin, että pomoa ennen kannattaisi grindata muutamia taisteluita ja nostaa hahmo vähintään nelostasolle. Koitoksista tienataan kokemuspisteitä, joita voi käyttää monihaaraisissa kykypuissa esimerkiksi loitsinta-ajan lyhentämiseen, hyökkäysten voimakkuuden parantamiseen tai parannusloitsujen hankkimiseen.

Child of Lightin voimanlähteenä toimii sama UbiArt-moottori, joka on antanut uuden elämän Raymanille, eikä peliä voi kuvailla muuta kuin näyttäväksi. Pelimekaniikassa sekoitetaan mielenkiintoisesti eri genrejä, ja on aivan mahdollista, että yhdistelmän syvyys riittää tekemään Child of Lightista yhtä mielenkiintoisen pelata kuin katsoa. Mutta silti tarina voi olla se, mikä pelistä viimekädessä muistetaan. Kuten Jeffrey Yohalem kiteytti: "Kuljet halki elämän - se on sen luokan eepos."

Katso Child of Lightin iskevä paljastustraileri alta.

HQ
Child of LightChild of LightChild of LightChild of Light

Aiheeseen liittyviä tekstejä

3
Child of LightScore

Child of Light

ARVIO. Kirjoittaja Leevi Rantala

Runomuodossa lausutut repliikit, melankoliset melodiat ja satumaiset henkilöt onnistuvat tempaamaan mukaan Auroran seikkailuun.



Ladataan seuraavaa sisältöä