Suomi
Gamereactor
ennakot
Captain Toad: Treasure Tracker

Captain Toad: Treasure Tracker

Sienihattuinen pikkumies on ollut pitkään Mario-maailman peruskalustoa, mutta viimein Nintendo loihtii Toadille oman pelin.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Sienivaltakunnassa ei ole montaa asukasta, joka ei olisi saanut omaa nimikkopeliään. Jopa Wario ja Yoshi, jotka syntyivät vasta 1990-luvulla, ovat päässeet nauttimaan valokeilasta. 1980-luvun Super Mario Brosista tuttu Toad on kuitenkin joutunut seuraamaan toimintaa sivusta - tähän asti. Historialla lienee asiassa osansa.

Ensimmäisessä roolissaan Toadilla oli kuuluisa oneliner: "The princess is in another castle." Sen jälkeen on noudatettu kirjoittamatonta sääntöä, että Toad on yksi tuhansista prinsessa Peachin seuraajista ja kaikki näistä tottelevat samaa nimeä. Hahmolla on sininen liivi, valkoiset pöksyt ja ruskeat kengät, mutta ei näkyviä jalkoja tai Mariolta tuttua nenää. Toad on ollut Nintendo-universumin perusfilleri ilman varsinaista profiilia.

Myöhemmin mukaan on toki tullut muutamia erikoistapauksia, kuten Toadsworth ja Toadbert. Joskus jälkimmäinen on saanut seuraa myös naispuolisesta hahmosta nimeltä Toadette. Mutta jopa Captain Toad sai tyytyä vain omaan erilliseen minipeliinsä Super Mario 3D Worldissa. Nyt Nintendo on kuitenkin päättänyt kehittää näiltä perustuksilta kokonaan uuden seikkailun - Captain Toad: Treasure Trackerin -, jossa Toad nousee ensikertaa pääosaan.

Captain Toad: Treasure Tracker
Tämä on mainos:

Peli on käytännössä laajennettu tulkinta Super Mario 3D Worldin Adventures of Captain Toadista. Sienihattuinen sankarimme ei edelleenkään voi hypätä, ja tämän tulee yhä välttää suoraa kohtaamisia vihollisten kanssa. Hahmoa ohjastetaan kohti kultaista tähteä kolikoita ja kristalleja matkalla keräten. Pelaaminen tapahtuu pääasiassa isometrisestä kuvakulmasta, mutta kameraa voi nyt pyöritellä ympäriinsä, mikä mahdollistaa piilotettujen salaisuuksien löytämisen. On ihmeellistä, mistä kaikkialta salaisuuksia paljastuu vain kuvakulmaa muuttamalla. Muutaman ensimmäisen kentän perusteella tämä perspektiivillä pelaaminen tuntuukin muodostavan huomattavan osan pelin viehätyksestä.

Idean laajentuminen näkyy siinä, että Treasure Tracker tarjoaa selvästi enemmän vaihtelua kuin Marion minipeli. Yhdessä kentässä esimerkiksi matkasimme kaivoskärryllä ja viskoimme turnipseja, mikä muistutti mekaniikaltaan raideräiskintöjä. Sylinterimäisessä kentässä puolestaan kiivettiin tasoja samalla, kun hirviö ampui tulipalloja keskeltä. Asetelmassa oli vähän pomovastuksen makua, mutta kenttä läpäistiin silti pasifistisesti.

Captain Toad pystyy vetämään maasta juurikkaita ja heittämään näitä vihollisia kohti. Ominaisuus vähentää suoraa väkivaltaa, mitä monet söpöt Nintendo-pelit kuitenkin sisältävät, ja se tuntuu luonnolliselta osalta tämän pelin haastetta. Tasoja voi pelimaailmassa liikuttaa Wii U:n Gamepadillä, ja halutessaan pelissä voi myös käyttää ohjaimen liikesensoreita tähtäämiseen. Liikeohjaus tuntuu alkuunsa oudolta, mutta totuttelun jälkeen siihenkin tottuu.

Sitä, miten pitkä peli lopulta on, on vielä mahdoton sanoa. Testattavana oli vasta kolme kenttää, mutta ainakin ne demonstroivat, että sekoitus taitopelejä, pulmia ja seikkailua sallii vaihtelua vähän isommankin pelin tarpeisiin. Trailerissa nähtiin myös hakku, jolla voi porautua joidenkin palikoiden läpi.

Tämä on mainos:

Captain Toad: Treasure Tracker oli yllättävä julkistus E3:ssa, ja jotkut ihastuivat siitä jopa enemmän kuin The Legend of Zeldasta. Ehkäpä tämä kertoo jotain Toad-fanien patoutuneista toiveista oman pelin suhteen. Vaikka söpö pulmaseikkailu ei välttämättä tuo jonokaupalla uusia ostajia Wii U:lle, ainakin konsolin omistajille on jälleen tiedossa yksi kiinnostava peli lisää.

HQ
Captain Toad: Treasure TrackerCaptain Toad: Treasure TrackerCaptain Toad: Treasure TrackerCaptain Toad: Treasure Tracker

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä