Suomi
Gamereactor
ennakot
Splatoon 2

Splatoon 2

On aika maalata kaupunki jälleen punaiseksi.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Alkuperäisen pelin huomioon ottaen Splatoon 2:n julkistus ei tullut yllätyksenä. Nurkan takaa sen sijaan tuli se, että Splatoon 2 haluaa olla Nintendon peli e-urheilun areenalle. Maalin roiskiminen julkaistaan yksinoikeudella Switchille kesällä. Veto on aika rohkea siinä mielessä, ettei verkossa välttämättä ole kauheasti kansaa pelaamassa uudella konsolilla kesäaikaan. Toisaalta Splatoon 2:ssa on selkeää potentiaalia kasvaa ajan kuluessa aktiiviseksi verkkopeliksi Switchillä.

Toistaiseksi verkkotoiminnot ovat kuitenkin yksi iso kysymysmerkki, sillä juuri mitään siitä ei kerrottu taannoisessa esittelyssä. Nähty ja koettu tarjosi ainoastaan hyvin rajallisen ensikosketuksen tulevaan peliin, joka onneksi antoi ainakin käsityksen tulevasta. Ensivilkaisulla eroa alkuperäiseen Splatooniin ei juuri ole, joten sarjaan jo tutustuneet tuntevat heti olonsa kotoisaksi.

Ensimmäinen testattu kartta tuntui tutulta, sillä se oli urbaani kaupunkiympäristö aivan niin kuin vanhassakin pelissä. Kartan suunnittelu on toki erilainen, ja kaikkea muutakin on tuunattu. Tämä johtaa nopeasti uusien strategioiden kehittämiseen. Liikkumisreittejä on useita, joten syntymispaikalle jumiin jäänyt joukkue voi käyttää montaakin reittiä motista ulos murtautumiseen.

Hahmojen suunnittelu heijastaa aiempaa paremmin peliin tehtyjä edistysaskeleita. Juonipaljastuksen mukaan kaksi vuotta on kulunut edellisen osan tapahtumista, ja Inklingsit ovat nyt selvästi kasvaneet. Ilmeetkin ovat vakavoituneet huolimatta pelin positiivisesta tunnelmasta. Splatoon 2:n on määrä tarjota monipuolinen ja syvällinen tarina, mikä ei selvästikään pätenyt alkuperäiseen peliin. Valitettavasti mitään lisätietoa tarinasta ei kerrottu.

Tämä on mainos:

Nähty demo paljasti selvän sukupolvien välisen kuilun Nintendon kahden konsolin välillä. Jatko-osan toiminta rullaa 60 ruudun sekuntivauhdilla, jonka pitäisi ainakin pysytellä vakiona. 1080p-resoluution kuva ja aiempaa paremmat 3D-mallit ovat selkeitä parannuksia. Splatoon 2 näyttää erittäin hyvältä myös pienen ruudun 720p-ulosannilla.

Splatoon 2Splatoon 2Splatoon 2

Huolimatta samankaltaisuudesta alkuperäiseen verrattuna erojakin on. Uusi tuplapistooli muuttaa meininkiä suuresti. Niitä on helppo käyttää, ne ovat tehokkaita eivätkä kuluta kauheasti mustettakaan. Erikoishyökkäys nostaa inklingin muutaman metrin korkeudelle ilmaan, mikä mahdollistaa tarkkojen ilmahyökkäyksien tekemisen. Moinen puhdisti koko kentän pahiksista kymmenessä sekunnissa. Onkin odotettavaa, että toimintoa heikennetään varsinaiseen julkaisuun.

Splatoon syntyi Wii U:lla, eikä muutos uudelle alustalle jää huomaamatta. Toisen ruudun menettäminen aiheuttaa kentän kokonaiskuvan menettämisen, eikä uudelleen syntyminen enää onnistu mihin tahansa pientä ruutua näpäyttämällä. Switchillä tulee painaa x-nappia, valita paikka ja sitten liittyä takaisin peliin joko ristiohjaimella tai liikeohjauksen voimin. Suuri vika moinen ei ole, mutta silti sutjakampaa Wii U -tyyliä jää kaipaamaan.

Tämä on mainos:

Joy-con ja Pro-ohjain ovat edeltäjiään selvästi paremmat niin tarkkuuden kuin herkkyydenkin puolesta. Näin ollen pelaaminen on aiempaa sujuvampaa. Splatoon 2 Pro-ohjaimella on nautinto, eikä joy-con huonommaksi jäänyt.

Demossa näkyi yksi kartta, yksi ase, yksi erikoishyökkäys, uusi ohjaus, tuttu käytettävyys ja mahdollisuus kannettavaan pelaamiseen. Tällaisia asioita tarjosi Splatoon 2:n testaaminen. Toisin sanoen lopullisesta laadusta on mahdotonta sanoa yhtään mitään edes siitä, onko kyseessä aidosti jatko-osa vai ainoastaan päivitetty versio alkuperäisestä. Toistaiseksi nähty antaa kuitenkin odottaa hyvää lopputulosta.

Splatoon 2Splatoon 2
Splatoon 2Splatoon 2Splatoon 2
HQ
HQ
HQ

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä