Suomi
Gamereactor
ennakot
60 Parsecs!

60 Parsecs!

60 Seconds! -pelin komediallinen jatko-osa keskittyy aiempaa enemmän tarinaan ja henkilöhahmoihin.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ
HQ

Puolalainen Robot Gentleman isännöi taannoin tapahtuman Poznańin kaupungissa, jossa he paljastivat uuden kehityksessä olevan pelinsä. Studio sai alkunsa 12 vuotta sitten, ja nyt he ovat saavuttaneet jo menestystäkin. Tämän ansiosta he voivat jo sponsoroida pienempiä kehittäjiä, joille pelien rahoitus on yleensä ongelma.

Robot Gentlemanin edellinen peli 60 Seconds! asetti pelaajan luotsaamaan perhettä ydinsodan ensimmäisinä päivinä maanalaisessa bunkkerissa. Uuden 60 Parsecs! -tuotoksen tyyli on samanlainen, ja tehdyt päätökset vaikuttavat tarinaan sekä henkiinjäämisen todennäköisyyteen. Tällä kertaa komennetaan astronauttien joukkoa pieleen menneellä avaruuslennolla.

60 Parsecs! sijoittuu kylmän sodan aikaiseen kilpajuoksuun avaruuteen. Taiteellinen tyyli sisältää 1950-luvun kampauksia, suuria tietokonenäyttöjä ja hyvinkin retron näköisiä avaruuspukuja. Tarinan alkupuolella pyöritään avaruusasemalla, jonka on määrä tuhoutua 60 sekunnin kuluttua. Tässä ajassa tulee koota oma miehistö, mahdollisimman paljon tarvikkeita ja paeta pienessä kapselissa. Pelaajan tehtävä on kapteenina pitää huoli siitä, että mahdollisimman moni miehistön jäsen säilyy hengissä. Tästä eteenpäin näkymänä on pieni kapseli, jossa tulee sitten kolmen miehistön jäsenen kanssa tulla toimeen.

Tämä on mainos:

Pelin käynnistyessä valitaan kapteeni kaikkiaan neljästä vaihtoehdosta. Päätöksien tekeminen ja käskyjen antaminen tapahtuvat tietokoneavusteisen laitteen eli A.S.T.R.O.:n avulla. Päivittäin on seurattava miehistön hyvinvointia katsomalla nälkäisyyttä, terveydentilaa, mielialaa ja suhtautumista kapteeniin. Toisin sanoen päivän ohjelmassa on aina ruokkimista ja tarvittaessa lääkkeiden jakamista. Tarvikkeet voi jakaa tasaisesti ja hallitusti kaikkien kesken, tai sitten kapteeni voi käyttää kaiken vain itseensä. Jälkimmäinen toimintamalli tietysti vaikuttaa vahvasti miehistön mielialaan ja terveydentilaan.

Edellä mainittujen toimien ohella A.S.T.R.O. tiedustelee, mitä seuraavana päivänä haluaisi tehdä. Tarvikkeita ei ole loputtomasti, mutta niiden lisäämiseksi on onneksi vaihtoehtoja. Kapselin voi suunnata joko alhaisen tai korkean riskin alueille avaruudessa, ja hintana on toki polttoaineen kulutus. On myös mahdollista käyttää päiviä tekemättä mitään, tai lähettää miehistön jäseniä tutkimaan ympäristöä. Neljäs vaihtoehto on nikkaroida uusia tavaroita mukaan tarttuneesta roinasta. Näitä tavaroita ovat pistooli, käsinukke, miehistön haarniska ja lapio. Pistooli ja käsinukke liittyvät satunnaisesti tapahtuviin asioihin, jotka muovaavat tarinaa. Näihin ei voi itse vaikuttaa.

Robot Gentlemanin mukaan tarinat muotoutuvat erilaisiksi eri pelikerroilla, koska mukana on niin sanottuja roguelike-elementtejä. Testin aikana yksi tällainen satunnainen tapaus oli avaruudessa kohdattu säiliö. Mukaan otettu säiliö osoittautui kuitenkin tyhjäksi. Mahdollista oli myös tutkia avaruudessa leijailevaa säilykepurkkia avaruuseliöiden löytymisen toivossa. Tällaiset hetket saattavat muuttaa pelikokemusta, ja muita kohdattavia erikoisuuksia ovat esimerkiksi avaruusmustekala ja neuvostoliittolaiset.

Niin ikään eri miehistönjäsenten persoonat voivat vaikuttaa tarinan lopputulokseen. Kaikilla on omat kykynsä kuten voima, ketteryys ja älykkyys. Nämä vaikuttavat siihen, miten kukin reagoi vastaan tulevassa tilanteessa. Esimerkiksi joitakin rakennustöitä ei kannata tehdä, ennen kuin käsketty nikkaroija on saavuttanut tietyn tason, tai hänellä on tarvittavat ominaisuudet jo valmiiksi. Harkintaa on siis käytettävä kaiken aikaa.

Tämä on mainos:
60 Parsecs!60 Parsecs!60 Parsecs!60 Parsecs!

Eri osatekijät yhdessä tuovat 60 Parsecs! -peliin runsaasti vaihtelua. Näitä ovat pelaajan tekemät päätökset, miehistön erilaiset ominaisuudet ja toisaalta satunnaiset tapahtumat. Henkilöhahmot voivat myös puhua toisilleen ja jopa rakastua tehtyjen päätösten seurauksena. Tutkimusmatkalle lähettäminen johtaa aina erilaisiin seikkailuihin, minkä on määrä rohkaista pelaamaan useampaan kertaan erilaisia päätöksiä tehden. Tekijöiden mukaan pelin eräs vetoava osa-alue on juurikin miehistön keskinäiset ihmissuhteet. Suorituspelaajia puolestaan rohkaistaan tarjoamalla välineet selviytyä aina vain paremmin jokaisella läpipeluukerralla.

Ohjaus on hyvin yksinkertainen, sillä luvassa on lähinnä osoittamista ja klikkaamista. Esitelty käyttöliittymä oli helposti ymmärrettävä, mutta tekijät saattavat omien sanojensa mukaan rukata käyttöliittymän kokonaan uusiksi ennen julkaisua. Pidin itse erityisesti pelin piirrosmaisesta ulkoasusta ja huumorista. Myös satunnaiset tapahtumat on suunniteltu olemaan ennen kaikkea hauskoja vakavien sijasta. Esimerkiksi kapselin jäähdytysjärjestelmän temppuillessa voi joko kysyä asianmukaisesti neuvoa tai korjata ongelma itse ilmastointiteipillä. Kevyen tunnelman keskellä on kuitenkin muistettava, että tehdyillä päätöksillä on oikeasti seurauksensa. Yhden pelikerran läpäisyn on määrä ottaa aikaa 8-10 tuntia, mutta aikansa ottavalla pelaajalla voi kestää kauemminkin.

Robot Gentleman näyttäisi olevan oikealla tiellä verrattuna siihen, millainen 60 Seconds! aikoinaan oli. Odotan innolla tarinavetoista ja humoristista 60 Parsecs! -peliä, kun se lopulta julkaistaan vuoden 2018 aikana.

60 Parsecs!60 Parsecs!60 Parsecs!60 Parsecs!

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä