Suomi
Gamereactor
ennakot
Pro Evolution Soccer 2012

Pro Evolution Soccer 2012

Viime vuoden Pro Evolution Soccer oli hyvä peli, ja se uudisti pitkästä aikaa kunnolla Fifan takana laahannutta pelisarjaa. Mitä on sitten vuorossa tänä vuonna? Konamin esittelytilaisuudessa ei vaatimattomuudella ollut sijaa, sillä tämän vuoden painosta kehuttiin, ei pelkästään PES-sarjan, vaan koko konsolisukupolven parhaaksi jalkapallopeliksi.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Ensimmäiseltä silmäykseltä uudistukset eivät hypänneet mitenkään erityisesti silmään. Valikot sekä pelin ulkoasu ja rakenne näyttävät todella samankaltaiselta kuin Pro Evolution Soccer 2011:ssä. Joukkueet on edelleen luokiteltu arvoasteikkoon, joka ottaa ja esittää niiden vahvuuden hyökkäyksessä, puolustuksessa ja fyysisyydessä arvosanoina A:sta D:hen.

Pro Evolution Soccer 2012
Uudesta Pro Evolution Soccerista löytyvät jälleen yksinoikeudella UEFA:n Mestareiden liigan, Eurooppaliigan sekä Super Cupin lisenssit. Autenttisuus on huipussaan, ja tällä kertaa jopa tuomaristo on saanut viralliset UEFA-univormut.

Ensimmäisten peliminuutit puolestaan paljastavat, ettei pelinopeus ole testiversiossa aivan kohdallaan. Oletuksena vauhtia on selkeästi liikaa ja futiksen tunnelma kärsii heti kättelyssä. Onneksi valikoista palloilun vauhtia pystyy tuunaamaan ja pienen korjausliikkeen jälkeen peli paranee hurjasti. Syöttely tuntuu paljon edellisosaa paremmalta ja realistisemmalta. Pallo pysyy ammattifutaajien jalassa kuten odottaa saattaa, mutta syötöissä löytyy hienosti sitä klassista "pallo on pyöreä" -sattumanvaraisuutta ja eloa.

Pallon käyttäytyminen on luontevaa, mutta tarjoaa silti hyvin mahdollisuuksia tarkoille syötöille ja pelaamiselle. Pitkät pallot ja läpisyötöt käyvät kuin luonnostaan. Tuntuukin siltä, että Pro Evolution Soccer 2012:een on todella helppo päästä sisään, vaikka ei olisi koskaan pelannut pelisarjaa tai jalkapallopelejä ylipäätään. Syvyyttä ei ole kuitenkaan unohdettu ja vaikka pääsinkin pelaamaan vain vajaan tunnin, pieniä nyansseja - tuttuja ja uusia - häämötti koko ajan näköpiirissä. Yhteenvedettynä pelattavuus ja ohjattavuus toimivat erinomaisesti.

Tämä on mainos:
Pro Evolution Soccer 2012
Tämän vuoden painos on luvattu julkaista lähes kaikille mahdollisille alustoille. Nykyisen sukupolven kotikonsolien lisäksi PES 2012 ilmestyy ainakin Sonyn PSP:lle, PS2:lle ja Nintendon DS:lle.

Pelattavuus myös henki tasapainoa. Hyökkäyksessä pallo elää sopivasti, mutta myöskään taklauksista tai pallonriistoista ei ole tehty liian helppoja. Päinvastoin taklausten ja erityisesti liukkareiden saaminen kohdalleen oli hankalampaa kuin aikaisemmin. Rikkeistä tuomittiin todella herkästi, joten raju tai huolimaton pelaaminen kostautui todella nopeasti.

Uuden Pessin ulkoasusta parhaiten jäi mieleen erityisen upeat animaatiot. Kuljetukset, laukaukset, pallontavoittelutilanteet ja oikeastaan kaikki pelitilanteet näyttivät realistisemmilta ja sulavammilta kuin aikaisemmin. Liikkeiden realismi oli viety jopa niin pitkälle, että joissain tilanteissa pelaajat kompastelivat maahan kaatuneisiin pelaajiin varsin koomisin tuloksin.

Pro Evolution Soccer 2012Pro Evolution Soccer 2012
Yksi Pro Evolution Soccer 2012:n merkittävimpiä uudistuksia on nimeltään Teammate Controls. Sen avulla pelaaja voi ohjata sen hetkisen pelihahmon lisäksi myös toista kenttäpelaajaa samaan aikaan.
Tämä on mainos:

Pro Evolution Soccer 2012:n tekoälypelaajat olivat hekin saaneet lisäoppia virtuaalisiin kaaleihinsa. Kehutun Active AI:n ansiosta tietokoneen ohjastamat pelaajat tuntuivat ymmärtävän tilan ja ajan paremmin sekä hakevan syöttöpaikkaa fiksummin. Testiversiossa tietokone tuntui silti hieman ylipuolustavalta ja miesvartio näytti olevan tärkeämpää kuin hyökkäyksiin lähteminen. Jalkapallon henki välittyi mainiosti, mutta pelatessa vain tuntui, että vastassa oli jatkuvasti italialaisia. Siitä huolimatta päivän päätteeksi pelistä jäi hyvä maku suuhun ja odotukset nousivat riemun puolelle.

HQ
Pro Evolution Soccer 2012Pro Evolution Soccer 2012Pro Evolution Soccer 2012Pro Evolution Soccer 2012

Aiheeseen liittyviä tekstejä

9
Pro Evolution Soccer 2012Score

Pro Evolution Soccer 2012

ARVIO. Kirjoittaja Kristian Nymoen

Pro Evolution Soccer 2012 ei tarjoa juurikaan uudistuksia ja uhkaa jäädä tänä vuonna pahasti FIFA 12:n jalkoihin.



Ladataan seuraavaa sisältöä