Suomi
Uusin ensin
Atrás

Pelit

Tällä alueella puhutaan peleistä ja pelilaitteista. Siis pelkkää asiaa!

Huonoin peli mitä olet ikinä pelannut

Lainasi Viper7:
onko Destiny nyt oikeasti noin huono vai jotain vahvaa pettymystä vaan ilmassa.

Jälkimmäinen. Se on hieno peli, mutta todella suuri pettymys. Hipoo Watch Dogsin tasoa sillä saralla. Onneksi en ennakkotilannut sitä, tullut sen verran useasti takkiin, kun olen sinisilmäisesti E3 demojen perusteella tilannut. Nykyään hyvin harvaa peliä uskaltaa ostaa ennakkoon, kun laatu heittää laidasta laitaan.
Kifflom!
  • 0
Watch dogs oli ihan miellyttävä kokemus, vaikka graffat ei ollukkaan e3 tasoa. En ainakaan pettynyt peliin
  • 0
Hyvä että miellytti! Itse odotin suuria, mutta paljastui pelin olevan vain häivähdys siitä. Ankeat hahmot, kliseinen juoni ja tylsät itseään toistavat tehtävät varmistivat etten enää ikinä sorru liian hyvältä kuulostaviin mainospuheisiin.
Kifflom!
  • 0
Lainasi kurrinen123:
No, ei nyt. En vain tajua, että mikset pelannut läpi. Tarinan takia jo pelkästään sen olen neljä kertaa pelannut.

Tarina ei pelastanut ensimmäistä Bioshockia osaltani. Räiskintä oli tylsää eikä "tarinan esiin kaivaminen" paljoa kiehtonut, koska seikkaileminen Rapturessa oli hyvin epäpalkitsevaa. Periaatteessa ainoa etenemistapa vaikuttaa olevan jakoavain, koska muuten luodit ovat jatkuvasti lopussa ja satunnaisgeneroituvat viholliset vievät ne loputkin löydetyt. Olen vahvasti sitä mieltä, että Bioshockin kaltaisessa klaustrofobisessa mittakaavassa peli olisi hyötynyt paljon enemmän, jos satunnainen vihollisten spawnaaminen olisi unohdettu täysin ja sen sijaan suunnitellusti uudelleensijoitetut viholliset olisivat reagoineet luontevammin aiempiin tapahtumiin (jos jossain paikassa on aiemmin taisteltu, heidän pitäisi olla siitä tietoisia).

Tietenkään en voi sanoa mitään muista sarjan osista. Taidan hypätä alustavasti kakkosen yli sillä Rapture potentiaalistaan huolimatta ei uponnut minuun, ja pelata Infiniten sitten joskus kunhan vähän tulee rautaa päivitettyä.
"You can bring the wine, I'll make the salad." - Joker (Batman Arkham Asylum)
  • 0
Lainasi Hermorage:
Tarina ei pelastanut ensimmäistä Bioshockia osaltani. Räiskintä oli tylsää eikä "tarinan esiin kaivaminen" paljoa kiehtonut, koska seikkaileminen Rapturessa oli hyvin epäpalkitsevaa. Periaatteessa ainoa etenemistapa vaikuttaa olevan jakoavain, koska muuten luodit ovat jatkuvasti lopussa ja satunnaisgeneroituvat viholliset vievät ne loputkin löydetyt. Olen vahvasti sitä mieltä, että Bioshockin kaltaisessa klaustrofobisessa mittakaavassa peli olisi hyötynyt paljon enemmän, jos satunnainen vihollisten spawnaaminen olisi unohdettu täysin ja sen sijaan suunnitellusti uudelleensijoitetut viholliset olisivat reagoineet luontevammin aiempiin tapahtumiin (jos jossain paikassa on aiemmin taisteltu, heidän pitäisi olla siitä tietoisia).

Taas olen aika paljon eri mieltä, mutta onhan nämä hieman jakaneet ihmisiä. Suurin osa kuitenkin tykkää, mutta joillakuilla ei ole kiintoa.
Itse tykkäsin Bioshock ykkösestä paljon tarinan, tunnelman ja pienen Half life maisuuden takia. Minusta räiskintä ja plasmidi systeemi olivat hyviä.
Jakoavaimella taistelu on myös varsin mukavaa. Aseilla peli oli liian helppo, niin pelasin kokonaan jakoavaimeen turvautuen.
"being a hero is optional"
  • 0
Lainasi Hermorage:
Olen vahvasti sitä mieltä, että Bioshockin kaltaisessa klaustrofobisessa mittakaavassa peli olisi hyötynyt paljon enemmän, jos satunnainen vihollisten spawnaaminen olisi unohdettu täysin ja sen sijaan suunnitellusti uudelleensijoitetut viholliset olisivat reagoineet luontevammin aiempiin tapahtumiin

Täysin samaa mieltä. Pelin ainoa huono puoli (loppua lukuunottamatta) on juurikin tämä.

Itse nautin juuri siitä maailmasta ja tunnelmasta. Vanha gramofoni soi ja löydän itseni tuijottamasta ikkunan läpi vednalaista maisemaa. Ääninäyttely on ehkä parasta koskaan missään videopelissä.

Vahva peli jakaa mielipiteitä, ja ymmärrän täysin jos ei nappaa. Infinitekin on todella vaikea pala. Toisaalta rakastan kaikkea siinä, toisaalta vihaan sen yksitoikkoista taistelusysteemiä, mikä sotii täysin sarjan periaatteita vastaan. Onneksi siinäkin on monia hupaisia voimia piristämään meininkiä.

E: en voi objektiivisesti kuitenkaan kommentoida asiaa, sillä BioShock on minulle henkilökohtaisesti rakas peli. Se, kovin kliseisesti, opetti minulle täysin uuden puolen peleistä taidemuotona. Se opetti tarkkailemaan ympäristöä, kuuntelemaan sitä ja oppimaan tarinan, joka sillä on kerrottavanaan. Aikaisemmin Halo oli kuningas, mutta let's face it: tarina, vaikka upea onkin, syötetään pelaajalle suurina lusikallisina.

On se Halo 3 silti vielä yksi parhaista
"Do you know how many coffee cups giant robot brains in jars use on a daily basis? NOT FUCKING MANY!"
  • 0
Peli on vaihtunut. Dying Light. Hieno peli mutta ainoa asia joka kutittaa on...

se vitunloppu!!!EINÄIN###1!!!!! EI ENÄÄ IKINÄ
My whole life is just cold bitter hatred, and I always wanted to die violently. This is the time of vengeance, and no life is worth saving. And I will put in the grave as many as I can! It's time for me to kill, and it's time for me to die.
  • 0
Lainasi PlaystationFreak:
Peli on vaihtunut. Dying Light. Hieno peli mutta ainoa asia joka kutittaa on...

se vitunloppu!!!EINÄIN###1!!!!! EI ENÄÄ IKINÄ

Pelkkä loppu tekee hienosta huonoimman?
"being a hero is optional"
  • 0
*köh m a s s e f f e c t 3 (°-°)
  • 0
destiny, samaa saatanan rinkutusta. samoissa rumissa maisemissa. kyllä on ehkä paskin pelikokemus vähään aikaan.
  • 0
Turningpoint Fall of Liberty tai Enemy Front. Molemmat oli kyllä semmoista paskaa että oksat pois.
Schrödinge is mai husbando :3
  • 0
Lainasi VANUKAS:
*köh m a s s e f f e c t 3 (°-°)

Itse peli on kokonaisuudessaan mahtava. Ainoastaan loppu ketutti sanoinkuvaamattomasti.
If You Don't Draw First, You Don't Get To Draw At All
  • 0
Lainasi kurrinen123:
Lainasi PlaystationFreak eli on vaihtunut. Dying Light. Hieno peli mutta ainoa asia joka kutittaa on...

se vitunloppu!!!EINÄIN###1!!!!! EI ENÄÄ IKINÄ

Pelkkä loppu tekee hienosta huonoimman?

Kun laahaat 20h zombejen ja ihmisten läpi paskassa karttasuunnittelussa ja äärimmäisessä vitutuksessa ja minimaalisessa pakokauhussa, ja odotat että sinut "palkitaan", niin tuleekin tuollanen loppu joka pistää tyhjyyttään itkemään.
My whole life is just cold bitter hatred, and I always wanted to die violently. This is the time of vengeance, and no life is worth saving. And I will put in the grave as many as I can! It's time for me to kill, and it's time for me to die.
  • 0
Lainasi PlaystationFreak:
Kun laahaat 20h zombejen ja ihmisten läpi paskassa karttasuunnittelussa ja äärimmäisessä vitutuksessa ja minimaalisessa pakokauhussa, ja odotat että sinut "palkitaan", niin tuleekin tuollanen loppu joka pistää tyhjyyttään itkemään.

En ole koskaan ajatellut niin, että loppu olisi jotenkin palkisteva, vaan että se on nimensä mukaisesti loppu tarinalle. Toki se on plussaa, jos loppu on muistettava, surullinen tai muuten hieno, kuten bioshock infinitessa.
"being a hero is optional"
  • 0
top 5 huonoimmat pelit
5:Robocop (2003)
4:Rambo (2014)
3:Ride to hell retribution (2013
2:superman 64 (1999)
1:big rigs over the road racing (2003)

Älä ikinää osta näitä pelejä
  • 0
Lainasi Lumiukko456:
2:superman 64 (1999)
1:big rigs over the road racing (2003)

Vaihtaisin toisinpäin, sillä Superman 64 oli oikein Nintendon lisensoima. Satun omistamaan kyseisen pelin ja se on kyllä kivuliasta pelattavaa.
If You Don't Draw First, You Don't Get To Draw At All
  • 0
saints row 3-4
  • 0
Lainasi Anon123:
saints row 3-4

Perustele.
"being a hero is optional"
  • 0
SR: The Third: Parhautta

SR: IV ja Gat outta Hell: paskaa
My whole life is just cold bitter hatred, and I always wanted to die violently. This is the time of vengeance, and no life is worth saving. And I will put in the grave as many as I can! It's time for me to kill, and it's time for me to die.
  • 0
Lainasi PlaystationFreak:
SR: The Third: Parhautta

SR: IV ja Gat outta Hell: paskaa

Mikäs SR: IV:ssä meni pieleen?
Kolmonen on työn alla ja nelonen odottelemassa.
>_>
  • 0
Käytännössä vastaus kysymykseen mikä Saint's Row IV:ssä on vikana; Jos sinulla olisi supervoimat niin mitä ihmeen käyttöä keksit aseille ja ajoneuvoille kun voit muutenkin lentää ja räjäyttää korttelin verran porukkaa napin painalluksella
  • 0
Lainasi Nightbringer308:
Lainasi Lumiukko456:2:superman 64 (1999)
1:big rigs over the road racing (2003)

Vaihtaisin toisinpäin, sillä Superman 64 oli oikein Nintendon lisensoima. Satun omistamaan kyseisen pelin ja se on kyllä kivuliasta pelattavaa.

Lisenssipelit ovat lähes aina huonoja mutta big rigs ei ole edes lisenssipeli
  • 0
Lainasi Lumiukko456:
Lisenssipelit ovat lähes aina huonoja mutta big rigs ei ole edes lisenssipeli

Toki, mutta tarkoitin, että kyseinen peli on saanut Nintendon Seal of approvalin, joka saa ihmettelemään, että kuka siellä testasi tämän pelin ja antoi julkaisulle vihreän valon. Big Rigs on super paskaa, mutta Stellar Stone teki pelejä erittäin alhaisella budjetilla ja vähäisellä väellä Ukrainassa ja Venäjällä, joten sen paskuus kompensoi kehityksen kanssa ja siksi vaihtaisin nuo toisinpäin.
If You Don't Draw First, You Don't Get To Draw At All
  • 0
Nyt tulee vihaa niskaan, mutta GTA sarja kokonaisuudessaan on itselleni huonoin pelikokemus koskaan. Tähtääminen tuntuu tökeröltä puhumattakaan ajamisesta, enkä liiemmin menisi ylistämään pelien juonikuvioita. Pahoitteluni tästä jo etukäteen
  • 0
Lainasi JiiKei:

En suutu, en minäkään niistä likemmin välitä, mutta huonoin on aika vahva ilmaus.
"being a hero is optional"
  • 0

Sinun täytyy olla kirjautuneena kommentoidaksesi. Jos et ole vielä jäsen - liity jäseneksi nyt.!