Suomi
Gamereactor
laitearviot

Playstation Gold Wireless Stereo Headset

Playstationin uudet langattomat pelikuulokkeet onnistuvat olemaan nimensä mukaisesti kultapokaalin arvoiset.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

Sonylla ja Microsoftilla oli kova kiire saada uudet konsolinsa markkinoille viime vuoden lopulla. Ikävä kyllä hoppu on näkynyt niin ohjelmistojen kuin lisälaitteidenkin puolella, eikä Playstation 4:lle ollut julkaisussa tarjolla lainkaan kunnollisia pelikuulokkeita. Konsolin mukana tullut monokuuloke oli pelkkä vitsi ja kysyntä kunnon luureille oli kova. Onneksi nyt vihdoin neljän kuukauden odotuksen jälkeen Sony on vastannut huutoon.

HQ

Playstation Gold Wireless Stereo Headset on nimensä mukaisesti kultapokaalin arvoinen suoritus. Kuulokkeet toimivat langattomasti PS4:llä ja PS3:lla, ja 3,5-millisellä liitännällä luurit voi kytkeä myös PS Vitan jatkoksi. Kotikonsoleilla langattomuus hoidetaan huomaamattoman USB-palikan avulla ja käyttöönotto on niin helppoa, että se onnistuu lapseltakin. Hattua on nostattava myös laitetuesta; USB-palikan langattomuudesta voi nauttia jopa kotitietokoneilla, eikä mikään estä käyttämästä 3,5-millistä liitäntää esimerkiksi mobiililaitteiden kanssa.

Kultakuulokkeiden muotoilussakin on onnistuttu mainiosti. Samoin kuin itse PS4-konsolikin, ovat kuulokkeet ulkomuodoltaan minimalistisen yksinkertaiset, ja mattamusta ulkokuori syvänsinisillä korostuksilla saa aikaan tyylikkään vaikutelman. Itse rakennusmateriaalit eivät sormituntumalta tunnu kaikista laadukkaimmilta, mutta ne eivät silti ole ihan halpistavaraakaan. Kokoonpano on tarpeeksi luja, ja näppäryyttä lisäävät pannan saranat, joiden avulla kuulokkeet voi taittaa kätevästi kuljetukseen.

Playstation Gold Wireless Headset
Mukana tulee kuljetuspussi, latauskaapeli sekä adapterit langattomalle ja langalliselle toiminnalle.

Käyttömukavuuden kannalta tärkeintä on kuulokkeiden istuvuus. Tässä suhteessa säätövara ei ehkä riitä aivan isokalloisimmille, mutta omaan päähäni kuulokkeet istuivat mukavasti kuppien peittäessä korvat juuri sopivasti. Luurit ovat myös sopivan kevyet ja hyvin tasapainotetut, niin etteivät ne ala painamaan kuin vasta tuntien yhtämittaisen käytön jälkeen. Huomasin lähinnä tekonahkan aiheuttavan jonkin verran kuumotusta, mutta kokonaisuudessaan kultakuulokkeita on todella mukava käyttää.

Tämä on mainos:

Gold Wireless ei petä myöskään äänentoistossa. Myönnän heti kättelyssä, etten ole hifi-asiantuntija, mutta kuulokkeiden tarjoama virtuaalinen 7.1 surround teki minuun vaikutuksen. Keino-surround kyllä ohentaa jonkin verran basson jykevyyttä puhtaaseen stereoääneen verrattuna, mutta toisaalta pelatessa sen apu on tuntuva, kun äänien suunnat pystyy paikantamaan. Ominaisuuden saa kytkettyä pois päältä yhdellä napinpainalluksella, joten jos haluaa keskittyä suoraan edestäpäin tuleviin ääniin ja kirkkaampaan stereotykitykseen, vaihto onnistuu vaivattomasti.

Kultakuulokkeiden mikrofoni on piilotettu on kokonaan kuulokkeiden sisään. Kenties tästä syystä nyt ei puhuta aivan parhaasta mikrofonista, mutta se ajaa asiansa normaalioloissa Playstationin party chatissa ja peleissä. Mikrofonissa on taustahälynvaimennus, mutta koska mikki jää kauas suusta, se vaimentaa helposti myös pelaajan kuiskaukset. Normaali puheääni kuului kuitenkin hyvin, kerrottiin nettikeskustelun toisesta päästä.

Pientä miinusta kultaluurit saavat nappien sijoituksesta ja ohkaisuudesta. Vaikka niiden painaminen on merkitty hyvin äänimerkeillä, on niiden löytäminen turhan hankalaa. Akunkestoltaan luurit edustavat hyvää tasoa. Latauksessa vierähtää kolme tuntia, ja sillä pelaa vähintään seitsemän tuntia. Luurit kannattaa kuitenkin laittaa käytön jälkeen pois päältä, sillä varsinaista virransäästötilaa ei ole.

Sadan euron langattomien hintaluokassa Playstation Gold Wireless Stereo Headsetin äänentoisto on pienistä valituksenaiheista huolimatta erinomaisella tasolla. Vaikka langallisista kuulokkeista voi helpohkosti löytää parempaakin äänentoistoa, konsolipuolella yhtä hyviä langattomia vaihtoehtoja saa hakea. Sonyn kuulokkeet ovat mukavat käyttää, ja käyttömahdollisuuksia riittää myös Pleikkareiden ulkopuolta. Taitettavuuden ja mukana tulevan kantopussin avulla luurit ovat yllättävän näppärät ottaa mukaan liikenteeseen. Jos suoraviivaisuus ja käytettävyys ovat ostokriteereinä, niin tässä ovat ehdottomasti Playstation 4:n parhaat pelikuulokkeet tähän mennessä.

Tämä on mainos:
Playstation Gold Wireless HeadsetPlaystation Gold Wireless Headset
Kuulokkeet taittuvat kätevästi kasaan kuljetusta varten.
09 Gamereactor Suomi
9 / 10
+
Käyttömukavuus, tyylikäs muotoilu, laaja alustatuki, toimiva virtuaaliääniala.
-
Ohuet napit, bassoa voisi olla enemmänkin.
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä