Suomi
Gamereactor
laitearviot

Nintendo 3DS Gamereactorin arviossa

Nintendon kannettava 3D-ihmekonsoli on vihdoin hyppysissämme. Laite julkaistaan perjantaina 25. maaliskuuta, mutta arviosta selviää jo ennakkoon, mitä reilun 250 euron sijoitus antaa vastineeksi.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Nintendo paljasti uuden kannettavan pelikonsolinsa viime vuoden E3-messuilla. Japanissa Nintendo 3DS ehti kauppoihin jo viime kuussa, ja nyt noin yhdeksän kuukautta alkuperäisestä julkistuksesta on Euroopan vuoro. Tuo yhdeksän kuukautta on ollut tupaten täynnä spekulaatioita, ennakkotestejä ja jopa epäilyksiä. Ykkösaihe on tietysti ollut Nintendo 3DS:n suurin myyntivaltti: 3D-näyttö.

3DS on monelta kantilta katsottuna looginen jatko Nintendon pitkässä kannettavien pelikonsolien historiassa. Se on tehokkaampi, tyylikkäämpi ja kaikin puolin iskevämpi kuin edeltäjänsä DSi. Ulkonäöltään ja tuntumalta se on hyvin samankaltainen kuin DS ja DSi, mutta pyöristetyt kulmat ja kiiltävän sliipattu ulkopinta kameroineen kaikkineen saa sen näyttämään huomattavasti siistimmältä. Kun laitteen simpukkakannet avaa, paljastuu vielä paljon lisää uutta ja ihmeellistä.

Nintendo 3DSNintendo 3DS
Tältä 3DS näyttää avattuna. DS:n ja DSi:n lailla isokätiselle laite ja varsinkin ristiohjain tuntuvat hieman pieniltä.

Kuten kaikki tähän mennessä jo varmasti tietävät, Nintendo 3DS:ää pelatessa ei 3D-efektiä varten tarvita erillisiä laseja. Vastoin monien odotuksia ja mainoskuvia kolmiulotteiset kuvat eivät ponnista ulos ruudusta. 3D-efekti ulottuu sitä vastoin ruudussa sisäänpäin ja tarjoaa ikkunamaisen näkymän pelimaailman tapahtumiin. Syvyysvaikutelma on tästä huolimatta hurmaavan kosketeltava ja objektit piirtyvät ruudulle realistisen tuntuisesti.

Tämä on mainos:

Peleissä 3D:n tarjoama elämys vaihtelee paljon. Joissakin efekti tuntuu päälle liimatulta, mutta toisissa se lisää tunnelmaa upeasti. Syvyydessä liikkuminen auttaa esimerkiksi lento- ja tasoloikkapeleissä osumaan maaleihin ja tasanteille paremmin. 3DS:n tarjoama visuaalinen elämys on kaiken kaikkiaan upean terävä ja esimerkiksi värit toistuvat ruudussa erinomaisesti. Kuvan tarkkuus puolittuu, kun 3DS suuntaa pikselit 3D-vaikutelman saavuttamiseksi erikseen kumpaakin silmään, mutta tästä huolimatta kuva säilyy erittäin hyvänä. 3DS räjäyttääkin edeltäjänsä täysin pois vesiltä.

3D:n mahdollisista haitallisista vaikutuksista on ollut paljon puhetta ennen julkaisua. Nintendo on muun muassa suosittanut, ettei 3D sovi alle seitsemänvuotiaille lapsille ja että taukoja on syytä pitää usein. Valitettavasti huolet ja suositukset eivät ole täysin tuulesta temmattuja. 3D-efektin edellyttämä katsekulma sekä etäisyys ovat erittäin armottomia ja sopivan kohdan löytäminen saattaa tuntua aluksi hankalalta. Maksimaalinen 3D-tehoste rasittaa myös silmiä selvästi. Minulla yli tunnin pelaaminen aiheutti päänsärkyä ja tunne oli samanlainen kuin likinäköisenä pitäisi pitkään siristää silmiä, jotta näkisi lukea kaukana olevia tekstejä. Ihmiset ovat tietysti erilaisia ja reagoivat eri tavalla 3D:n aiheuttamaan rasitukseen. Joka tapauksessa, kun peli vinkkaa aina noin puolen tunnin välein pitämään taukoa, kannattaa neuvosta ottaa vaarin.

Nintendo 3DS
Kaikki pelaajat eivät pääse kokemaan 3D:tä. Joidenkin ihmisten silmät eivät totu 3D-efektiin ja näkevät kuvat kuten Marion tässä. Toisille 3D-pelaaminen voi puolestaan aiheuttaa päänsärkyä.

Päänsärkyä aiheuttava ominaisuus saattaa kuulostaa karmealta, mutta onneksi tilanne ei ole niin huono. 3D:n voimakkuutta voi nimittäin milloin tahansa säätää - tai sen voi kytkeä pois päältä - yläruudun oikeassa laidassa olevalla liukusäätimellä. 3D ei myöskään ole pakollinen missään pelissä tai toiminnossa. 3D kannattaa ottaa vastaan lisäominaisuutena. Vaikka se onkin varmasti se hypetetyin ja odotetuin ominaisuus, Nintendo 3DS:n todellinen arvo lepää sen tehoissa, sisällöissä ja hienossa potentiaalissa.

Tämä on mainos:

3DS:n myyntipaketista löytyy itse pelikonsoli, lataustelakka, uusi siisti teleskooppinen stylus sekä 2 Gt:n SD-muistikortti. Laitteessa on samoin sisäinen kahden gigatavun muisti, joten perustallennuskapasiteetti lähtee neljästä gigasta. Tehoiltaan 3DS pieksee tietysti edeltäjänsä DSi:n mennen tullen, ja se näkyy hyvin peleissä. Esimerkiksi Super Street Fighter IV näyttää pikkuruudulta uskomattoman hyvältä ja hipoo Wiin graafisia kykyjä. Äänet ja musiikki kuuluvat nekin raikkaan elävästi. Laitteen pienistä kaiuttimista soundia ei tosin irtoa kovinkaan voimakkaasti, joten kuulokkeet on edelleen syytä pitää mukana, kun liikkuu laitteen kanssa kodin ulkopuolella.

Nintendo 3DS
Nintendo 3DS lataustelakassa. Harmillisesti 3DS on edellisistä Nintendon käsikonsoleista poiketen aluekoodattu. Japanista ja Amerikasta ostetut pelit eivät siis eurooppalaisessa laitteessa toimi.

Tekniset uudistukset ulottuvat myös ohjauksen puolelle. Painikkeet ovat vanhat tutut, mutta uusi analoginen ohjaintatti lisää vaihtoehdon ärsyttävän pienen vanhan ristiohjaimen rinnalle. Tatti on erinomainen lisä, vaikkei sen yhteydessä puhuta mistään supertarkasta ohjauksesta. Ohjausliikkeet vaativat kovaa painamista ääriasentoon, eikä sitä siten voi verrata kotikonsolien ohjaimien analogisiin tatteihin. Pieneen tilaan ahdettuna se kuitenkin ajaa asiansa ja on erittäin tervetullut lisä. Nintendo 3DS:stä löytyy lisäksi gyroskooppi ja kiihtyvyyden tunnistin, jotka ovat tuttuja esimerkiksi Wiiltä ja monista mobiililaitteista. Niiden avulla itse laitetta liikuttelemalla voi ohjata pelimaailman tapahtumia.

Nintendo 3DS:n akun tarjoama peliaika on ikävän rajallinen. 3D täysillä konsoli syö akun tyhjäksi nopeasti, ja on turha kuvitella latauksen riittävän esimerkiksi mannerten välisillä lennoilla. Laturi on syytä pitää mukana, jos mielii pelailla matkan päällä. 3D ja kirkkausasetukset kaakossa peliaikaa riittää noin kolmeksi tunniksi. Parhaimmillaan minimiasetuksilla pyöritin DS-pelejä ja muita kevyempiä sovelluksia lähes kuusi tuntia, ennen kuin laite kuukahti sähkön puutteeseen. Lisäksi ikävä yllätys saattaa kohdata Sleep Modea eli valmiustilaa käytettäessä. 3DS käyttää aktiivisten langattomien verkko-ominaisuuksien, kuten uusien Streetpass- ja Spotpass-toimintojen, kanssa varsin paljon virtaa. Koko päivän taskussa kannettu 3DS saattaa vähän pelattunakin olla sipissä jo reilusti ennen iltaista kotimatkaa työpaikalta.

Nintendo 3DS
AR-kortteja.

Nintendo on jatkuvasti kehittänyt kannettavien laitteiden ohjelmistopuolta ja trendi jatkuu myös 3DS:n kanssa. Vaikka yhtään peliä ei olisi heti kättelyssä lähtenyt kaupasta mukaan, tarjoaa Nintendo 3DS heti ensikäynnistyksestä mukavan määrän tekemistä. Mukana on tietysti sellaisia perustavanlaatuisia ominaisuuksia kuin musiikkisoitin, ääninauhuri, Download Play ja kamera, jolla voi ottaa itse ottaa 3D-kuvia. Täysin uusia tuttavuuksia riittää. Mii-makerillä pääsee tekemään Mii-hahmoja, Activity Logissa seurataan ajankäyttöä pelien ja toimintojen kanssa - ja toimiipa se valmiustilassa myös askelmittarina. Streetpass Mii Plaza, AR Games ja Face Raiders tarjoavat puolestaan mukavaa pientä pelattavaa.

Nintendo 3DS
Activity Log seuraa pelaamista ja askeleita.

Face Raiders on kiva pikkupeli, joka käyttää monia 3DS:n eri ominaisuutta sujuvasti samanaikaisesti ja demonstroi näppärästi, mihin kaikkeen laite pystyy. Pelin idea on kerätä kasvoja räpsimällä kuvia itsestään, kavereistaan tai vaikka valokuvista. Naamoja pääsee sitten pelastamaan yksinkertaisessa räiskinnässä, jossa kamera kuvaa oikeaa ympäristöä ammuttavine naamahirviöineen. Laitetta ja kameraa liikuttelemalla tietysti myös kuvakulma vaihtuu, joten pelaaja saa hirviöiden perässä hyöriä ja pyöriä ympäriinsä.

Face Raiders on esimerkki Augmented Reality- eli muokatun todellisuuden peleistä, joiden linjaa AR-games jatkaa. 3DS:n mukana tulee kuusi AR-korttia, joita kameralla skannailemalla korteista ponkaisee esiin erilaisia minipelejä. Pöydällä oleva kortti voi muuttua esimerkiksi lohikäärmeeksi, joka pitää nujertaa ampumalla sitä eri puolille kehoa. Se taas onnistuu vain kuvakulmaa kääntämällä, sillä lohari on vilkas liikkeissään.

AR-gamesit tarjoavat lisäksi kalastusta, 3D-piirustusta, 3D-patsaiden kuvausta sekä muunlaista pientä iltapuhdetta. Augmented Reality on ehdottomasti yksi mielenkiintoisimmista 3DS:n ominaisuuksista. Se osoittaa myös sitä erinomaista potentiaalia, enkä malta odottaa minkälaisia hienoja mahdollisuuksia se voi avata peleihin.

Nintendo 3DS
Pelit heräävät eloon pöydän syövereistä Augemented Reality -peleissä.

3D-kuvien ottaminen tuntui aluksi hauskalta, mutta pitemmän päälle kameran kuvien heikko laatu jäi arveluttamaan. Lisäksi kuvat eivät näyttäneet lainkaan yhtä hyviltä kuin animoidut objektit ja ympäristöt peleissä. Oikean maailman kuvista ei paista selkeästi kolmiulotteisuus, ja ihmishahmot näyttivät hassun pahvisilta. Kuvaus vaatii myös erittäin hyviä olosuhteita eli valaistuksen ja etäisyyksien on syytä olla kunnossa, jos mielii saada kelvollisia otoksia. Hämärässä tai kauempaa otetuista kuvista ei irtoa mitään iloa.

Verkko-ominaisuuksiin Nintendo on onneksi panostanut selvästi aikaisempaa enemmän, ja mielenkiintoisia ominaisuuksia löytyy muun muassa jo aiemmin mainittujen Streetpass- ja Spotpass-toimintojen muodossa. Niiden avulla pelaajat voivat vaihdella toistensa kanssa pelitietoja langattomasti ja helposti vain kantamalla laitetta valmiustilassa ja liikkumalla muiden 3DS-omistajien läheisyydessä. Peleissä toiminnot vaihtelevat. Esimerkiksi Super Street Fighter IV:ssä voi pelissä kerättyjä pokaaleja kouluttaa ja taisteluttaa muiden pelaajien pokaaleja vastaan kuin pokémoneja konsanaan.

Streetpass Mii Plazassa puolestaan keräillään palapelin osia ja pelataan kevyttä roolipeliä, jossa muiden Streetpassia käyttävien Miit tulevat avuksi taisteluissa. Monissa pass-toiminnoissa kuten myös AR Gamesissa käytössä ovat myös uudet pelikolikot. Kolikoita ansaitaan askelmittarilla eli niitä kerätään yksinkertaisesti pitämällä 3DS mukana. Pelikolikoilla voi sitten ostaa lisäominaisuuksia peleihin, kuten esimerkiksi Street Fighterissa lisää pokaaleja tai vaikka Mii-hahmoille hattuja ja asusteita.

Kaikki Nintendon lupaamat verkko-ominaisuudet eivät kuitenkaan ehtineet mukaan näin julkaisuun. Oleellisimmat puutteet ovat internetselain ja kauppapaikka, joita Nintendo vielä viimeistelee. Viimeisten tietojen mukaan ne ovat tulossa päivityksenä toukokuussa. Muitakin pieniä kurjia yllätyksiä löytyi testivaiheessa. 12-numeroiset ystäväkoodit tekevät harmittavan paluun, mutta onneksi ne eivät ole Wiin tapaan peli- vaan laitekohtaiset. Joka pelissä ei siis tarvitse kaveria rekisteröidä uudestaan. Viestinnän suhteen Nintendo tuntuu edelleen hieman haparoivan. Ennen julkaisua esimerkiksi viestien lähettäminen kavereille ei onnistunut, vaan pelaaja pystyi laittamaan esille muutaman sanan statusviestin muiden ystävien luettavaksi. Voi vain toivoa, että Nintendo kiinnittää asiaan huomiota tulevissa päivityksissä.

Nintendo 3DS
Kauppapaikka on tulossa vasta toukokuussa.

Yleisesti ottaen Nintendo 3DS:n käyttöliittymä on kaikin puolin hyvin yksinkertainen ja helppo käyttää. Kaikki ominaisuudet ja toiminnot ovat käytettävissä yhdestä päävalikosta, johon pääsee aina Home-kotipainiketta painamalla. Kesken pelinkin on mahdollista päästä käsiksi ystävälistaan, muistiinpanoihin, ilmoituksiin ja muihin. Käyttöliittymää voi hieman myös muokata mieleisekseen, joskin kustomointimahdollisuudet rajoittuvat lähinnä ohjelmakuvakkeiden koon ja paikan vaihtamiseen.

Minkälaisia johtopäätöksiä tästä kaikesta pitäisi sitten tehdä? Nintendo 3DS on monella tavalla upea laite, jota kuitenkin varjostaa moni pieni ärsyttävä sadepilvenketale. Vanhanaikaisilta tuntuvat viestintäominaisuudet, harmittavan lyhyt akun kesto ja 3D:n aiheuttama päänsärky ovat miinuslistan kärkipäässä. Ne eivät ole kuitenkaan lähimaillekaan tarpeeksi vähentämään säihkettä, joka paistaa aurinkona pilvien välistä. 3DS:n plus-sarakkeessa ovat nimittäin upea näyttö, immersiota ja tunnelmaa lisäävät 3D-efektit sekä kasoittain hauskoja lisäominaisuuksia ja toimintoja. Ne tuottavat yhdessä ennen kaikkea sen tärkeimmän: 3DS on erinomainen alusta uusille peleille. Potentiaalia hienoihin ja sykähdyttäviin peleihin riittää yltäkylläisesti, joten on vain pelinkehittäjistä ja heidän mielikuvituksestaan kiinni, kuinka hyviä ja innovatiivisia pelejä uudella kannettavalla nähdään. 3D-ominaisuus tulee varmasti vetämään laitteen pariin myös uusia pelaajia, mutta niille jotka ovat jo aikaisemmin pitäneet Nintendon pelikoneista, ei ole mitään syytä jättää 3DS:ää väliin.

Nintendo 3DS
Nintendo 3DSNintendo 3DS
Nintendo 3DS eri kulmista.
09 Gamereactor Suomi
9 / 10
+
3D ei ole pelkkä halpa myyntikikka vaan näyttää hienolta. Paljon uusia mielikuvituksellisia toimintoja ja ominaisuuksia, joiden ansiosta laite omaa upean potentiaalin. Superhelppo käyttää ja sopii kaikenikäisille.
-
3D voi pitkissä pelisessioissa aiheuttaa päänsärkyä. Viestintä ja kaverilistat ovat edelleen lapsenkengissä. Akun tarjoama peliaika on surkea.
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

Nintendo 3DS Gamereactorin arviossa

Nintendo 3DS Gamereactorin arviossa

LAITEARVIO. Kirjoittaja Arttu Rajala

Gamereactor pyöritteli, käänteli, pelasi ja testasi kaikin puolin Nintendon uutuuskäsikonsolin. Lue Artun mietteet konsolin saloista suuresta laitearviostamme!



Ladataan seuraavaa sisältöä